Olen varmaan ennenkin sanonut tämän, mutta jostain syystä tokon alokasluokan vaatimuksiin perehtyminen on jäänyt multa täysin väliin. Olen tehnyt vain kaikenlaista, tietämättä yhtään minkä luokan liikkeitä (tai liikkeiden alkeita) ne mahtaa olla. Ja joskus aikaisemminkin olen niitä vaatimuksia kaikesta huolimatta vilkaissut, mutta onko ne jääneet mieleen, no ei.

Noutajien toko-ohjeistuksesta taas tavasin, että muutenhan meillä on jo aika hyvällä mallilla nämä jutut, paitsi että hyppyä ei osata, eikä liikkeestä seisomista, eikä oikein täyskäännöstä, eikä myöskään luoksepäästävyydessä pysyä paikallaan. Kaikessa muussakin on toki viilattavaa, mutta yllättävän vähän mielestäni. Liikkeestä seisomisen alkeita on kurssillakin harjoiteltu, ja voi että miten vaikeaa tuntui olevan :D. Piti peruuttaa ja käskyttää koiraa ja antaa käsiapua ja pysähtyä ja palkata ja vapauttaa ja toistaa, ja aika tärkeää on että kaikki tapahtuu oikeassa järjestyksessä :). Myös kaukokäskyjä varten on harjoiteltu asennon vaihtoja, mutta eihän niitä vielä alokkaassa tulekaan, joten turha niitä sen enempää on vielä viilata, eikö? Luulen että se peruuttamisesta pysähtyminen, samoin kuin peruuttamisesta maahanmeno vain on tosi vaikeaa meille. Aina se peruuttaminen on itsessään jo tarkoittanut, että tulehan mukaan. Helpompaa on tehdä sitä samaa suoraan seuraamisesta, seuraamisestahan ne valmiit liikkeetkin tehdään, joten lienee turhaa väkisin koittaa "helpottaa" tehtävää.

Liikkeestä pysähtymistä ja estettä varten täytyy varmaankin vielä treenata lisää sitä pahvilautasella seisomista :). Siitä on varmaankin iso apu, jos Rufus sen kautta tajuaisi jäädä seisovaan asentoon.

No, harjoitukset jatkuu!

Tupareitakin on kyllä suunnitteilla, koiraihmisille tietysti omansa :D, mutta jää vielä toistaiseksi tulevaisuuteen niiden tarkempi päivämäärä. Luulen että "normaalit" ihmiset pitää ensin kutsua :D.

Rufuksen kanssa alkoi Paula Speerin tokokurssi, alkeisryhmä, jossa ekana kertana ohjelmassa oli seuraamisen harjoittelua (Rufuksella ok, mutta vähän vinossa takapää ulkona), paikallaan istumista, jossa häiriönä ohjaajan liike, istu-käskyn toistelu ja makupalat maassa, vapautus aina niin että ohjaaja tulee viereen ja antaa namin,  sekä kosketusalustan alkeita.

Tuosta istumisesta ja käskyn toistamisesta oppimisen testaamiseksi tulikin mieleeni yksi hauska juttu. Paula Speer on koiranomien kouluttaja, ja Janita Leinonen koiranomi-toiminnan alku ja juuri. Huvittavaa mielestäni on, että aika tarkalleen viisi vuotta sitten, kun olin Charon kanssa Janita Leinosen pentukurssilla, istumista opeteltiin yhdellä tunnilla pentujen kanssa juuri nami nenän edessä istu-istu-hyvä-istu-hyvä-tyylillä :). Ja silloin ihmettelin miksi käskyä toistellaan, kun minun pennulle se istu-sanan toistelu aiheuttaa asennon vaihdon makuulle... Että eikö se silloin ole enemmänkin häiriötä kuin apu... :D [Meidän olisikin pitänyt vähän korkeamman tason naksutinkurssilla olla, kun istuminenkin jo osattiin ;).]

Tulikin muuten Charolle sen pentukurssin ansiosta opeteltua asennon vaihdot aika tarkasti, ja myös nuo käskysanojen toistamiset, hihnasta vetämiset, makupalojen heittelemiset yms. häiriönä hyödyntäen. Rufuksen kanssa käskysanojen toistot on jääneet melkeinpä kokonaan tekemättä, mutta nopeasti se hoksasi homman tällä kurssilla. Joka muuten on alisuoriutumisen hengessä elämäni ensimmäinen tokokurssi :D (Sanna Kittamaan kurssi poislukien, jolla parilla kerralla opittiin perusasentoon tulo, seuraaminen, liikkeestä maahanmeno JA paikkamakuu!).

Hauskaa oli nähdä Rufuksesta tuolla tokossakin välillä pilkahtava zen-tyyneys. Sillä on niin viisas katse, kun se vähän yrittää. Joku joka Rufuksen on nähnyt elävänä, tietää että se saattaa olla aika hmmm... miten sen sanoisi nätisti, äänekäs ja kiihtynyt. Ja se juuri olikin yksi asia, mihin tuolta kurssilta haluaisin apua, että miten hallita sitä viretilaa, kun se on tuntunut niin vaikealta tähän asti. Sitä äänekkyyttä ja kiihtymistä oli  enemmistö ajasta myös tuolla hallilla (kaikki muut ryhmäläiset käyttäytyi paljon paremmin, anteeksi aiheuttamamme häiriö), mutta sitten kun tuli joku tarpeeksi mielenkiintoinen käsky, kaikki sähläys unohtui ja Rufus ei tehnyt muuta kuin tuijotti minua vapautusta odottaen - ei silmää räpäyttämättä, vaan nimenomaan rentona ja tyytyväisen näköisenä silmiä sopivan harvakseltaan räpytellen. Ei vinkumista eikä mitään haukuttolua tai nuolemista, vaan rauhaa, ja se muutos rauhattomasta sähellyksestä on ihan salamannopea, naps vaan, ja se vaihtuu tietysti myös toiseen suuntaan samalla tavalla, jopa sama liike voi yhden kerran mennä täydellisesti, ja sitten revetä haukkumiseen. Vai olisiko syynä ollut se, että motivaatiopatukka unohtui autoon, joten kaikki palkat tuli makupaloina (ja varmaan vatsa alkoi jo painaa, kun oli paketillisen nakkeja imuroinut naamaan).

Sitä samaa rentoa tyytyväisyyttä on yllättäen näkyvillä täällä "maalla" myös kun Rufuksen laskee pihalle jonakin rauhallisena hetkenä. Aluksi olin ihan varma, että se ei liiku mihinkään ovelta, jos ei ole ainakin Charo mukana, mutta välillä se jolkottelee pihalla ihan ypöyksin levollisella dam-di-dam-dam-ilmeellä bisneksiään hoidellen. Sitä on hauska katsella ikkunasta, kun odotin tosiaan että se partioisi pihalla huolestuneena. Ehkä tämä muutto ja tokokurssi osuivat sopivasti yksiin, tai sitten Rufuksesta vaan on tulossa vanha (neljä vuotta ensi kesänä). Toivottavasti tämä tyyneyden löytyminen nyt säilyy.

Nyt on sitten tehty kotiläksyjä urakalla, paikallaan makuuta ja istumista. Charo on ollut mukana ja hyvin se menee. Huomaan, että koirien toimintaa rauhoittaa älyttömästi se, että vaikka kädessä on palanen herkullista takuumureaa saunapalvia, en anna niiden ottaa sitä vaikka se olisi ihan nenän edessä. Jos ne yrittää ottaa sitä omia aikojaan tai työntävät kuonoa lähemmäs, vedän käden pois tai suljen nyrkin, odotan pari sekuntia ja sitten siirrän taas käden lähemmäs. Vasta hyvä-sanalla saa makupalan. Palkkaan myös tosi epäsäännöllisesti, välillä heti oikeasta liikkeestä, välillä pitkän paikkamakuun jälkeen, välillä ohimennessäni, välillä vain toisen. Koitin kuitenkin tehdä niin kuin kurssilla neuvottiin, että ennen vapauttamista maassa oleville makupaloille, menin koiran viereen ja palkkasin siinä. Kuitenkin koko tämä juttu tuntui pitävän nämä aika rauhallisina, vaikka alkuun meinasi mennä sormet kun se makupala houkutti niin paljon.  Ne joutuvat paitsi kuuntelemaan käskyjä ja hillitsemään itseään että pysyvät paikallaan, hillitsemään itseään vielä siinäkin vaiheessa, kun makupala on jo ihan nenän edessä. Näyttää toimivan meillä.

Haaste ilmeisesti koski vain Ruukkuksen nimeä, mutta olen huomannut joidenkin blogeissa haastetta muodossa "selitä eläimiesi nimien taustat", joten selitetäänpäs nyt :).

Charo sai nimensä Y tu mama tambien -elokuvassa olleesta "Charolastra, charoloo"-hoilotuksesta, joka jäi soimaan päähäni. Laululla taas on oma tarinansa, mutta suomennoksen perusteella luulin että Charo tarkoittaa meksikolaista cowboyta, charolastra taas olisi jonkinlainen astraalicowboy. Jälkeen päin selvisi että oikea kirjoitusmuoto olisi charro astral, ja yhdellä ärrällä kirjoitettuna Charo taas on Rosarion (naisen nimi) lempinimi ja tarkoittaa ruusunnuppua. Että näin.

Tässä välissä oli erä valkomusta jäniseläin, joka sai nimensä silloin ajankohtaisen öljytankkeri Minerva Nou Nousta. Kreikkalainen kohutankkeri aiheutti vuonna 2006 häslinkiä mediassa. Kani sai nimekseen Nounou, lausutaan nuunuu, ja lempinimeksi muodostui Nuuska. Nyt en löydä tietoa mitä se nou nou loppujen lopuksi tarkoitti, muistelen että se olisi ollut joku numero kreikan kielellä, ehkä 11, mutta voi olla että muistan ihan väärin.

Rufus-koiran nimi taas tuli ensin siitä, että ensin keksin ihan toisesta yhteydestä, että urospennulle voisi sopia nimeksi Refu. Ko pentu oli punaruskea valkoisin merkein. Tämä oli siis ennen Rufuksen syntymää, ja jotenkin taas tämä yhtälö "nätti pentu + sopiva nimi" aiheutti sen että rupesin haluamaan itsellenikin pentukoiraa. Ja kas, löytyi Charon sukulaisyhdistelmä jossa oli vielä yksi punaruskea urospentu valkoisin merkein. Refu-nimi ei enää sitten tuntunutkaan hyvältä, joten mietin että se voisi jalostua Rafu, Rufu, Rufus-suuntaan. Ja Rufus siitä sitten tuli. Harkitsin jossain vaiheessa myös cowboy-teeman jatkamista, vaikka Charon nimi ei ihan nappiin mennytkään siltä osin. Vaquero ja Gaucho esimerkiksi olisi tällaisia nimiä. Ehkä myös Chulo olisi voinut olla nimivaihtoehto urospennulle, mutta se jäi sitten kun kuulosti Zulolta (eli Sulo jossa ässä on vaihdettu tyylikkäästi zetaksi). Chulo-perro on sittemmin löytynyt sieltä mistä Rufuksenkin juuret osittain on, Hollannista, ja mielestäni yhdennäköisyys on niin merkittävä, että ihan hyvä että jäi se Chulo-nimi käyttämättä (Kennel Alto Norte, "Our dogs" osiosta).

Molemmat nimet toimii ihan hyvin koiranniminä, niissä on sopivasti konsonantteja ja rytmiä. Ja vaikka ovatkin erilaisia, niin kuitenkin riittävän samanlaisia äänteellisesti. Molemmissa on vähän espanjalaista kaikua muttei kuitenkaan ilmiselvästi, molemmat ovat latinalaisperäisiä ihmisen nimiä. Ruuffuksia tai Rufuksia on tullut jonkin verran vastaan, Charoja ei. Jälkeen päin ehkä tuo Charon nimi varsinkin on tuntunut vähän tyhmältä, omituista hienostelua uroksen nimenä ja vielä siihen päälle tuo feminiininen ruusunnuppu-merkitys, lisäksi sitä joutuu aina välillä selittelemään että miten se lausutaan tai kirjoitetaan, ja onko se nyt sitten tyttö vai poika. Nimi myös on aika lähellä perinteistä koiran nimeä Caro. Usein se lausutaankin Karo, tai sitten Sharo, molemmat on ihan ok, vaikka itse lausun sen kutakuinkin Tsharo, niin kuin cha-cha-chaa.

Hauskaa on, että molemmissa nimissä on ollut sattumalta jotain punaista ja myös ruusuista, ruusunnupussa toki itsestään selvästi. Mutta myös Rufus taas nimenä on alunperin tarkoittanut punahiuksista, englannin kielessä edelleen "ruby" tarkoittaa punaista (esim. cavalierien punertava väritys on nimeltään ruby, rubiini myöskin on englanniksi ruby). Tämän tiesinkin nimeä valitessani, ja se sopi punaruskean Rufuksen nimeksi oikein hyvin. Myöhemmin minulle selvisi, että Rubus, eli Rufuksen alkuperäinen kirjoitusmuoto, on käytössä vatukan latinankielisenä nimenä. Vatukka on laajaan ruusukasvien heimoon kuuluva suku. 

Jos vielä tulisi jossain vaiheessa koira (eikä ole tulossa, huom!), niin varmaan sillekin pitäisi etsiä (kerrankin tarkoituksellisesti) joku ruusuun liittyvä nimi :).

Haastan Perroplokin ja Vilhon ja Jampan blogistit kertomaan omat jaarituksensa :D!

Kotioloissa Charosta ei kyllä oikeastaan huomaa että oireet olisi pahentuneet. Välillä se vähän kolauttelee päätään kun pyörähtää nopeasti ympäri eikä huomaa sohvapöydän kulmaa tai astianpesukoneen ovea, mutta ei se kävele seiniä päin ja pystyy hyvin väistelemään lattialla lojuvia leluja. Otson suhteen ei ole mitään ongelmia, Charo suhtautuu nykyisin jo aika suopeasti siihen että Otso vaikka seisoo sen pään päällä (toki koitamme välttää näitä tilanteita...). Ulkona sitä ei tarvitse mitenkään ohjailla ja vapaanakin se pystyy kulkemaan hyvin. Viime talvinen valikoiva murina lähestyviä hahmoja kohtaan on tosin jäänyt pois, ehkä se kertoo siitä että näkökyky on niin heikko ettei paljon haittaa mitkään hahmot. Tosin outoa on se, että Charo edelleen pystyy liikkuvasta autosta bongaamaan horisontissa näkyvät pikkukoirat. Se olisi ehkä ainoa ominaisuus, jota ajatellen sokeutuminen olisi suorastaan toivottavaa... :D

Vasemmalta alkaen "työhuoneen" ikkuna, keittiön ikkuna, etuovi, varaston ovi, kylppärin ikkuna.
Talon väri on tosi vaalean harmaa, ikkunoista puuttuu vielä ne valkoiset karmit tai mitkä ne on,
niiden jälkeen toivottavasti harmaakin erottuu hieman. Talossa on Maijan valitsema tuo harmaa seinä,
Jupen valitsemat harmaat ovet ja Jupen isän valitsema punainen katto :D.

Tällainen möykky valittiin takaksi :). Tässä kuvassa puuttuu vielä hormi, luukut, laatat ja viimeinen rappaus.
Luukuiksi ja mosaiikkilaatoiksi tuon isoimman luukun ympärille valittiin mustat, ja viimeinen rappaus oli toiveissa valkoiseksi, mutta Jupen isä taisi vaihtaa sen harmaaksi. Tuossa oikealla on keittiö, takan taakse jää eteinen (eli olkkarikeittiöön tullaan takkamöykyn takaa), ja vasemmasta reunasta puuttuu vielä väliseinät, joten näkymä on tässä kuvassa vielä takaseinään asti. Näin tilava olohuone ei meille kuitenkaan valitettavasti tule, tuon valkoisen palkin kohdalle on kuvan ottamisen jälkeen tullut väliseinä, jonka taakse jää yksi makkari, khh, vessa, kylppäri, sauna ja pieni ulkovarasto. Takka lienee tämä malli *klik*...

Tässä kuvassa takassa ei taida vielä olla ihan oieka tuli, vaan kynttilöitä vasta poltellaan...

Ensimmäiseksi toteamme, että rotumääritelmä tunnustaa kolme väriä, mustan, ruskean ja valkoisen. Määritelmä toteaa myös, että valkoinen voi yhdistyä mustaan ja ruskeaan, ja koiralla väristä riippumatta kirsun väri sointuu täysin turkin väriin, tai on aavistuksen tummempi kuin turkin tummin sävy. Kun taas katsomme laajemmin espanjanvesikoirakantaa, huomaamme, että yleisin väritys on ruskea eri asteisin valkoisin merkein. Tämän lisäksi on pienempilukuisina ryhminä mustat valkoisin merkein, ruskeat ilman valkoisia merkkejä, valkoiset ja mustat ilman valkoisia merkkejä. Kun nämä väritykset vertautetaan koiraeläimen evoluution, päädymme aukottomasta toteamaan, että näistä väreistä alkukantaisin koira on ehdottomasti musta ilman valkoisia merkkejä. Tämä havaitaan myös selvästi, kun perehdytään laajasti mustien koirien käytökseen, selvästi ne ovat voimakkaan vietikkäitä ja usein jopa hurjia. Seuraavaksi domestikoitunein on musta valkoisilla merkeillä, sitä "degeneroituneempi" tai "jalostuneempi" (näkökulmasta riippuen), mitä laajemmat merkit ovat. Keksimääräinen ja epäilemättä keskimääräisyytensä vuoksi toivotuin väritys on ruskea, jonka jalousasteeseen niin ikään aiheuttaa vaihtelua valkoisten merkkien olemassaolo, mutta vain tietyissä rajoissa. Tämän huomaan selvästi kahdesta kotona olevasta koirastani, joiden valkoisten merkkien laajuus on suurin piirtein yhtäläinen. Musta koira on näistä jopa kooltaan lähimpänä sutta! Kaikkein etääntynein sudesta tai alkukoirasta on valkoinen espanjanvesikoira, etenkin jos sen kirsu on ruskea. Ja tämänhän myös havainnot espanjanvesikoirista todistaa oikeaksi, usea valkoinen espanjanvesikoira on suorastaan lammasmaisen lössykkäluonteinen, ja toisaalta niiden luonne lammastuu sitä enemmän mitä vaaleammaksi niiden kirsu muuttuu. Moni valkoisen espanjanvesikoiran omistaja voi varmasti todistaa, että koiransa on ollut erityisen vilkas niinä ikäkausina, kun sen kirsu on ollut mustimmillaan (yleensä luovutusiästä yhteen, kahteen ikävuoteen asti), ja rauhallisempiin ikäkausiin on liittynyt väistämättä myös kirsun vaaleneminen (vastasyntyneet ja yli kaksivuotiaat koirat).

Yksittäisen koiran kohdalla todetaan poikkeuksetta myös, että koira on sitä helpompi mitä laajemmat ja mitä puhtaamman valkoiset sen valkoiset merkit ovat. Tämä näkyy erityisesti vastasyntyneestä asti koirien käytöstä tarkastellessa, nimittäin merkithän ovat laajimmillaan ja puhtaan valkoisimmillaan vastasyntyneellä koiralla. Siitä pentujen aktiivisuustason noustessa seuraavien viikkojen aikana myös merkit alkavat saada tummaa pilkutusta (yleensä ruskeaa, mutta joissain tapauksissa myös mustaa). Koiran tummuus on voimakkaimmillaan sen ollessa pahimmassa iässä, ns. murkkuiässä. Tämä maallikoiden nimitys "murkku" viittaa siihen, että muurahaiset ovat kohtalaisen tummia ja myös saattavat purra ja juoksennella edes takaisin. Joillakin espanjanvesikoirilla pentuajan käytöstä lieventäneet valkoiset merkit voivat omistajiensa kauhuksi jopa hävitä tässä vaiheessa. Ongelmat pennun kanssa alkavat helpottaa sitä mukaa, kun musta tai ruskea väri alkaa haalistua, yleensä siinä kahden ikävuoden paikkeilla, mutta joissakin tapauksissa jo varhemmin. Harvoissa tapauksissa vaalentuminen ja koulutukseen mukautuminen alkaa vasta paljon myöhemmin, joillakin ei koko ikänä.

Välittömästi herää kysymys siitä, minkä värinen espanjanvesikoira on toivotuin. Täytyy heti todeta, totta kai kaikki, mutta rotumääritelmän tuntija huomaa myös, että erityisesti vaaleille koirille toivotaan vaaleaa, mieluiten valkoista kirsua. Kun otetaan lisäksi huomioon, että melkeinpä kaikilla espanjanvesikoirilla on lisäksi valkoisia merkkejä, ja vielä että suurin osa on ruskeita, ei voi tulla muuhun johtopäätökseen, kuin että espanjanvesikoiralle toivotaan akselilla Susi (S) - Lapanen (L) nimenomaan L-suuntaan painottuvia, sudesta poikkeavia ominaisuuksia.

Nyt sitten kun tarkastellaan eri väritysten fysikaalisia ominaisuuksia ja espanjanvesikoirien käyttöä, huomataan että agilitykisoissa ja pk-lajeissa enemmistö on ruskeita koiria. Tämä johtuu siitä, että musta väri absorboi valoa, ja sehän tietysti hidastaa koiraa, jos ajatellaan kirkasta kesäpäivää tai agilityhallin valoja. Ruskea väri heijastaa valoa enemmän pois, mikä luonnollisesti lisää koiran vauhtia, koska fotonien kimpoaminen koirasta työntää koiraa vastakkaiseen suuntaan. Valkoiset koirat ovat luonnollisesti nopeimpia, mutta koska ovat luonteeltaan niin löysiä, eväti ne ikinä pääse samaan vauhtiin. Tämän löysyyden takia ei myöskään yhdistetä kahta valkoista espanjanvesikoiraa, koska sillä tavalla on mahdollista saada löysyys molemmilta vanhemmilta, ja kertautuessaan ominaisuus voi yltää lonkkiin asti. Ruskeat koirat ovat myös parhaita näyttelyitä ajatellen. Ne liikkuvat sopivalla nopeudella kehässä.

Tämän viestin taka-ajatus on se että jos mulle tulisi vyöry kuvia, saisin sivut vihdoin valmiiksi :).

Hansun johdolla teimme tällaisen radan (toivottavasti piirustus tekee yhtään oikeutta radalle):

Punaiset puomi ja A, siniset putkia, vihreä kepit (alku ja loppu verkoilla) ja keltaiset aitoja.

Aloitin Rufuksen kanssa ensin puomilta, mutta ei siitä tullut mitään, Rufus ei keskittynyt yhtään eikä syönyt makupaloja, joten jätettiin se ja tarkoitus oli palata kontaktia treenaamaan sitten kun on vähän juostu virtaa pois. Ensimmäinen este meille oli siis 4, joka otettiin pakkovalssilla, siitä suoraan vaan vitoshyppy, hyvin meni ja kutosputkeen. Ei mennyt ihan putkeen enää siinä, en osannut odottaa että Rufus lukitsee putken vaan lähdin liian aikaisin kääntymään seiska-aidan taakse. Pari kertaa Rufus sitten kääntyi mukana siihen aidalle. Välillä se meni putkeen, mutta kääntyi pois suulta. Onnistui se kuitenkin sitten pari kertaa, onneksi.

Siinä vaiheessa kun koira on menossa putkeen, pitäisi itse olla jo matkalla seiskalle ja siitä ohi putkelle, ja koira kutsutaan vain kutosputkelta 7. aidan yli kasiputkeen. Tässä tuli kiirettä, jotta ehtii ohjaamaan koiraa ysiaidalle, pitäisi olla jo n. puolessa välissä putkea kun koira lukitsee sen. Tässä kohtaa muuten Hansun ehdotuksesta otettiin lyhyttä pätkää niin että pääsin palkkaamaan tiheästi ja pystyin itsekin keskittymään, eli aita 7, putki 8 ja hyppy 9, eikä Rufus haukkunut yhtään! Ysiaidalla vähän hiottiin sitä tiukkaa käännöstä, en ihan osannut itse siihen keskittyä joten se meni vähän ohi multa Hansun hyvistä neuvoista huolimatta :). Täytyy vaan muistaa putken jälkeen olla tarkka ohjauksen kanssa.

Kepit 10 meni melko hyvin pienellä ohjauksella, verkot auttoivat alun ja lopun, aita 11 meni hyvin (vaikkakaan ei ihan niin siivekettä nuollen, kuin voisi, kuten ei aita ysikään, mutta ihan hyvin kuitenkin). Putki 12, aidat 13 ja 14 meni hyvin, A:ta ei otettu, ja pyöräytys 16 niin, että lähetän oikealla kädellä koiran takaakiertoon itse vasen kylki siivekettä/rimaa vasten seisten, ja vasemmalla kädellä vedän koiran siivekkeen ympäri ja väistyn tieltä, oli helppo, ja sitten eteenlähetys aidalle 17.

Rata oli kiva ja sopivan haastava! Erityisesti kiitos erinomaisesta lapsenvahtimisesta Taru ja Gimmakin kai vähän :). Ja Marika aloitteli A-koulutusta Otson kanssa myöskin, taisi A vielä olla vähän turhan jyrkkä tai sitten oli liian vähän vauhtia siihen :).

Paluumatkalla Tarun kanssa jutellessa tuli mieleen, että Rufus on nyt oppinut sen, että putkea ei aina suoriteta juoksemalla läpi. Varsinkin tuossa 6-putkella, jossa minä jatkan vasemmalle ja koiran pitäisi mennä putkessa oikealle, huomasin että se putkeen mennessä vielä vilkaisi minua, ja jos minä silloin tein jotain muuta kuin osoitin putkea, se kääntyi sieltä pois. Siinä vaiheessa kun sen etuosa jo on putkessa, se vielä kuitenkin näkee mut silmäkulmastaan, ja jos siinä lähdin juoksemaan toiseen suuntaan, Rufus pyörähti ympäri ja tuli mukaan. Ja niin osaahan se myös joistakin muista ohjausmerkeistä lukea, että nyt hypätäänkin putken yli tai kävellään putken päällä :). Ei voisi uskoa että niin yksinkertaista estettä voi suorittaa niin monella tavalla :D. Putkien kanssa täytyisi edelleen vaan ottaa kaikilla mahdollisilla ohjauskombinaatioilla sitä, että putkeen todella mennään ja se juostaan kokonaan läpi...

Kivaa oli, kiitos!

Rata oli jokseenkin tällainen, hyppyesteiden määrä ja sijoittelu saattaa olla hieman pielessä, oliko 5-6-7 väli noin? 1-2 pakkovalssi, seistään putken suuaukolla rintamasuunta parkkiksen suuntaan, katse koiraan, ja lähdetään vasemmalla kädellä liikkeelle. Kun koira on jo aika lähellä putkea, "merkki" vas. kädellä ja katseella maahan siihen kohtaan mihin koiran halutaan tulevan, pyörähdys vasemmalle pois putken edestä ja koira oikealla kädellä putkeen. Rintamasuunta putkensuuta 3 kohti, äänimerkkiä koiralle (Rufus hyppäsi tietysti edessä olevan aidan, joten tehtiin muutamaan kertaan niin että putken 2 kohdalla kiljuin ja palkkasin lelulla kun ei ampunut hypylle) ja oikealle kädellä koira putkeen 3. Tuo pakkovalssi putkella 2 oli muutenkin niin mielenkiintoinen (helppo vaikka luulin ettei ole), että siinä tuli tehtyä ihan huvikseen vähän turhia toistoja, ja sitten kun tuo Rufuksen haltuunottaminen putkesta 2 ei ollutkaan niin yksinkertaista, tuli tässäkin heiteltyä palloa monta kertaa.

Takaakierrot (olikohan niitä sittenkin rivissä kolme aitaa?) onnistui ilman takaperinjuoksua ja kaatuilemista Monan ohjeilla niin, että juostiin ihan esterivin oikeaa reunaa tosi lähellä esteitä, koira takaakiertoon vasemmalla kädellä ja jalalla ja takaa-käskyllä, itse juostaan eteenpäin tai ehkä siinä tuli vähän sohittua vasemmalla kädellä laskeutumispaikkaa kohti. Koira laskeutui hypyistä ohjaajan taakse, tuli taas vasempaan käteen ja takaakiertoon jne. Tällä tavalla hyppylinja on suora, itsellä on mahdollisuus ehtiä ajoissa seuraavalle esteelle eikä tule sitä kiemurtelua mitä meillä yleensä... Mielestäni en mitenkään erityisesti kuitenkaan kiljunut HYPpyä tai tehnyt kovin korostettua takaakiertoon lähetystä enkä myöskään oikealla kädellä tiputellut kuvitteellisia merkkejä mihinkään (se olis sitte niinku sitä saksalaista), ja silti Rufus hyppäsi nuo nätisti.

En ole varma menikö koko aitasarja ihan puhtaasti yhtään kertaa, koska sitten jos takaakierrot onnistui, en oikein osannut 7-8-kohtaan suhtautua kovin vakavasti, joten siinäkin tuli sitten vähän välistävetoa sun muuta sähellystä, vaikka simppeli kohta onkin. Pitäisi muistaa huutaa TAKAA siinä kasihypyllä. Tosi tyytyväinen näihin aitoihin olen kuitenkin, ja etenkin siihen että useampaan kertaan Rufuksen pää kääntyili ilmalentojenkin aikana, kun se haki ohjausta. Oletan että se tiuhempi palkkaaminen alkupään putkilla auttoi kovasti.

Ysiputki olikin sitten ihan karmean vaikea, suunnitelma oli ottaa koira hypyltä 8 oikealla kädellä vastaan, rintamasuunta putken suuntaisesti. Tässä vaiheessa pitäisi ideaalisuorituksessa olla suht lähellä putken keskikohtaa, jotta ehtii asemiin seuraavaa putkea varten, mutta tietysti alussa se ei onnistunut. Oikealla kädellä lähetetään koira hakemaan putkensuuta 9, ja kun se on kohdalla, vasemmalla kädellä vedetään koira putkeen samalla itse peruuttaen. Vasta kun koira on putkessa lähdetään juoksemaan seuraavaa putkea kohti. Noh, meillä tämä ei onnistunut oikein millään, Rufus yritti kyllä, mutta... Se hyppi vaikka kuinka monta kertaa putken yli, käveli putken päällä vasemman käden perässä, kääntyi pois putken suulta tai jopa putkesta jne. Joku siinä ajoituksessa oli pielessä, jos sain ihan oikeaan kohtaan PUTki käskyn ja käsimerkit ja Rufus oli vielä hiljaa, onnistuttiin muutaman kerran, enimmäkseen käskyt hävisi sinne haukkuun, kuten Hansukin sanoi. Koira turhautuu ja haukkuu, ei kuule ohjeita eikä keskity, turhautuu vielä enemmän. Yksi syy mielestäni saattoi olla myös siinä, että noin pieni koira ei siinä putken suulle matalana pyörähtäessään luontevasti näe minua ja minun käsiä siinä putken päällä, joten jos se ne huomaa, se nostaa päänsä ja siihen se sitten pysähtyy (tai hyppää putken päälle :D ). Jostain syystä putkien "vetovoimakin" on vähän hiipunut, tosiaan niitä takaisin kääntymisiä kävi enemmänkin, täytyy varmaan tehdä vielä enemmän ihan niitä hetsauksia ja suoria palkkoja putkeen menemisestä. Tässäkin kohtaa olisi varmaan sitä vasemmalla kädellä putkeen vetämistä kannattanut harjoitella ilman tiukkaa kulmaa niin että koira istuu muutaman metrin päässä putken edessä ja suoralla palkalla, mutta onnistui se kuitenkin muutamaan kertaan näin. Putki 10 ja kepit meni ihan ok, vaikka tietenkin tähän väliin tuli palkkauskatkos ja uusi lähtö, koska en millään olisi ehtinyt ysiltä kympille kun piti taluttaa Rufus ysiputken suulle.

Seuraavana päivänä olikin Nadador-päivät hyvässä seurassa, en päässyt Otson kanssa sinne kiinnostavimpaan tapaukseen eli paimennusta seuraamaan, mutta kenneltalossa pyöri onneksi muutama ihana nuori koira rapsuteltavana, Inkeri ja Gimma ja Buno ja Diego ja Diva ja Bobokin nähtiin ovensuussa. Otsolla oli tosi mukavaa leikkiä Neean ja Eeron kanssa, ja etenkin kaikki ne ihanat hienot lelut oli pojan mieleen. Kiitos!

Sunnuntai menikin tontilla, tai kyllä nyt kai voi jo sanoa "talolla"... Pikkuveljen kanssa maalattiin ulkoseinän lautoja ja koirat vahti milloin mihinkin köytettynä pihaa.

Tuollaisessa vaiheessa se oli vajaa viikko sitten, ja nyt sateiden takia ei julkisivulle paljon ole tapahtunut tämän kuvan nappaamisen jälkeen. Jos sää paranee, varmaankin seuraavaksi alkaa laudoitus, ja kun ikkunat tulee, niiden asentaminen.