Alkoi käydä tylsäksi uutisten päivittely kotisivuille, joten otin käyttöön helpomman tavan tuottaa tekstiä ja kuvia nettiin. Tervetuloa siis Charon ja Rufuksen blogiin! Toivon mukaan tämä päivittyy hieman useammin kuin kotisivut.

Tätä kirjoittaessani Rufus on ollut meillä kolme päivää. Se on kahdeksan viikon ja kolmen päivän ikäinen. Tänään se on ollut yhteensä kolme tuntia ulkona. Hidastahtisilla lenkeillä se harjoittelee luoksetuloa, oman nimen tunnistamista, rauhoittumista ja tietysti oman kehon hallintaa sekä ihmettelee maailman monia ihmeellisiä asioita. Luoksetulossa koitan soveltaa operanttia ehdollistumista: kun Rufus tarjoaa kontaktia tai luoksetuloa, se saa aikaan jonkin reaktion minussa, mikä puolestaan vahvistaa edeltänyttä käytöstä entisestään. Luoksetuloon liitän myös kutsun, joka pitäisi varmaan olla aina sama, mutta olen käyttänyt vihellystä ja pennun nimeä. Monesti se saa perille asti tullessaan pienen makupalankin. En ole vielä ihan päässyt sinuiksi tämän menetelmän kanssa, ja saa nähdä osaanko olla tarpeeksi tarkka ja reagoida oikein. Toistaiseksi Rufus on tietysti niin pieni, ettei mitään karkaamisongelmaa olekaan, mutta kuitenkin Charon touhut kiinnostaa sitä niin paljon, että se väkisinkin irtoaa vähän väliä kauemmas ja juoksee taas kovaa vauhtia takaisin.

Rauhoittumista taas harjoitellaan pysähtelemällä muutaman kerran lenkin aikana. Välillä otan pennun syliin ja odotan että se rentoutuu (huokaisee), jonka jälkeen levätään vielä hetki ja jatketaan sitten matkaa. Charo istuu silloin niin ikään rauhoittumassa vieressä, sillekin tekee hyvää hengähtää hetkeksi. Välillä, jos maasto sallii, pyydän Charon istumaan vaikka kiven päälle niin, ettei Rufus yllä siihen, jään itse seisomaan eleettömänä ja siinä me sitten odottelemme, että Rufus lopettaa hyppimisen ja vinkumisen ja mielellään istuu alas tai käpertyy kerälle, ennen kuin lähdetään taas rauhakseen liikkeelle. Toistaiseksi huomiotta jääminen on sille aika turhauttavaa ja rauhoittuminen saattaa kestää. Rufuksen täytyy olla melko väsynyt, ennen kuin lyhytkään rauhoittuminen onnistuu silloin kun Charo on kosketusetäisyydellä: tavallisesti Rufus hyppii sen naamaa vasten, Charoa ärsyttää, Charo lähtee kauemmas, Rufus loikkii perässä... Rauhoittumishetket tuntuvat sopivan myös Charolle, se istuu rauhassa paikallaan ja tarkkailee ympäristöä ja haistelee tuulta, on ehkä tyytyväinenkin, ettei pentu ole koko ajan kiusaamassa.

Lenkeillä on siis tarkoitus pikku hiljaa opettaa Rufukselle, että kun ollaan liikkeellä, sen täytyy pysytellä mukana ja pitää kontaktia, kun taas istutaan paikoilleen, kuuluu rauhoittua. Mitään en tee pakosta enkä muutenkaan erikseen opeta sitä, toivon vain että se alkaa pian huomaamaan miten nämä lenkit sujuu. Ensisijainen tarkoitus lenkeillä on antaa pennun ihmetellä maailmaa, joten Rufuksen tahtiin mennään. Jos se haluaa pysähtyä tutkimaan jotain, niin se saa rauhassa niin tehdä. Jos sitä alkaa väsyttää, niin levätään tai sitten minä kannan sitä.

Välillä metsässä myös etsitään makupaloja (Rufus on hyvä ja ahkera etsijä), välillä leikitään rätillä tai pallolla (Rufus osaa jo vähän noutaa ja monesti tuo heitetyn lelun minulle takaisin, paremmin kuin Charo pienenä, se myös taistelee raivoisasti koko pienellä vartalollaan vetoleikissä), välillä se taas koittaa pysyä Charon perässä, välillä se muuten vaan saa juoksukohtauksia ja kimpoilee kivistä ja sammalmättäistä toiselle.

Rufus on kotikennelissään saanut melko vapaasti liikkua sisarustensa kanssa ulkoaitauksessa, ja sillä onkin minusta yllättävän paljon virtaa juosta metsässä. Kolmessa päivässä huomaan sen koordinaatiokyvyn myös parantuneen, ensimmäisillä lenkeillä se saattoi arvioida pienetkin loikat väärin ja muksahtaa kuoppaan, nyt se selvittää ne samat esteet leikiten. Ne maastot, joissa me liikumme, ovat ainakin pennun perspektiivistä monipuolisia; on kalliota ja kiviä, sammalta ja varvikkoa, puunrunkoja ja risukkoa, hiekkaa ja nurmikkoa.

Sisäsiisteyskasvatus näytti laivamatkalla olevan hyvällä mallilla, Rufus etsiytyi hytissä itse sanomalehdelle tarpeilleen. Nyttemmin se on siirtynyt sanomalehdillle pissaamisesta sanomalehtien viereen pissaamiseen... Kuitenkin tänä iltana se pyysi itse ulos, kun tuli hätä. Olin aluksi ihan ihmeissäni, että mitä se istuu ulko-oven edessä ja vinkuu...? Rufuksella on myös kova ääni ja se käyttää sitä mielellään aina kun haluaa jotain. Charoa pikkasen jopa pelottaa haukkuva pentu, se ei taida tietää mitä sille pitäisi tehdä ja tulee aina minulta kysymään apua. Rufus kuitenkin reagoi aika hyvin kieltoihin, mutta huomiotta jääminen on sille sisälläkin hankalaa. Aina pitäisi saada olla mukana ja huomion keskipisteenä. Odottamista on harjoiteltu ihan pienen hetken verran ruokinnan yhteydessä: kuppi on Rufuksen ulottumattomissa niin kauan kun se vinkuu tai haukkuu, mutta heti kun pentu rauhoittuu, se saa ruokansa. Olin havaitsevinani edistymistä tässäkin asiassa tänään.