Olin Rufuksen kanssa (oli Charokin mukana) pentutapaamisessa. Paikalla oli nyt vasta kolme pentua, jotka olivat Rufusta paljon isompia: 14 viikkoinen lk. collien urospentu Faro ja 5 kk gööttiurospentu Eetu. Arvelin, että Rufus joutuu koko lenkin ajan olemaan sylissä ettei jää jalkoihin, mutta laskin sen kuitenkin maahan kunhan toiset pennut olivat vähän rauhoittuneet. En tiedä miten minulle mahtaa Rufuksen kanssa käydä, kunhan se kasvaa... Oli ainakin elkeet sellaiset noiden kahden kolme kertaa itseään isomman pennun kanssa, että huh huh. Kyllä Ruuta välillä ahdisteltiin ja pyöriteltiin maassa (ihmiset oli koko ajan lähellä, joten se saatiin pelastettua isompansa jaloista nopeasti), mutta vinkaisuja ei kuulunut tunnin aikana kuin ihan muutama. Ja heti kun isompi pentu oli ihmisten toimesta hätistetty kauemmas ja Rufus päässyt jalkeille, se säntäsi perään ja hyökkäsi korvaan tai häntään kiinni... Enimmäkseen pennut kyllä olivat ja kulkivat rauhallisesti ryhmänä hajuja haistellen. Lenkin loppupuolella Rufus alkoi väsyä, joten otin sen syliin. Saman tien alkoi huuto: "ALAS-ALAS-ALAS-PÄÄÄÄSTÄÄÄH!!!" ja sitä se jatkoi varmasti ainakin 15 minuuttia! Enkä voinut päästää sitä maahan ennen kuin on hiljaa, ettei tule vahvistettua vinkumista. Että sellasta. Luulen, että tässä oli kyllä syynä se, että siitä huolimatta, että olemme harjoitelleet syliin rauhoittumista paljon, tulin kuitenkin tuollakin lenkillä pari kertaa nostaneeksi Rufuksen hetkeksi syliin esimerkiksi vastaantulijoiden takia, ja sitten taas heti laskemaan sen maahan huolimatta vinkumisesta. Pitäisi todella olla tarkka tuon kanssa.

Toivottavasti löytyisi vielä sellaisia saman ikäisiä kavereita, jos painileikitkin onnistuisi vähän paremmin niiden kanssa.

I was at a puppy meeting with Rufus and Charo. Rufus is a toughie, the other puppies (a collie and a västgötaspets) were much bigger and also older than him, but that made no difference to him. People sometimes had to save him from his stronger mates, and guide the other two, who make a better match, to play together and leave Rufus alone. Still as soon as he got back on his feet, he charged right back at the others with his tail carried as high as possible... And towards the end of the walk Rufus was getting tired and I decided to carry him for a while. I ended up holding him for at least 15 minutes, because he woild not stop screaming. He seemed to be saying: "Let me go NOW, I'm NOT tired!!!" . The whining was so constant, that eventually I didn't even notice it. After he was quiet again, I let him go. It was hard to believe that we have been practising this calming down every day now... I think he got so vigilant because a few times I had to pick him up just because of  difficult terrain or passers-by, and I think I wasn't paying enough attention and let him down regardless of whining. And so he thought that that's okay now... Apparently I have to really precise with him.