Birgitan Fari-tyttö (Nadador Abeja Asombrosa) kävi eilen agilitytreenien jälkeen moikkaamassa Rufusta. Rufus oli varsin ihastunut uuteen leikkikaveriin, Faria alkuun vähän hirvitti hurja kääpiö, mutta nopeasti lähti leikki pyörimään. Fari, joka on nyt jo puolivuotias, leikki tosi nätisti ja varovasti pienen pennun kanssa. Rufuksella on ollut viime päivinä yskää, mutta Fari on oletettavasti saman taudin jo sairastanut, joten saivat leikkiä keskenään taudeista huolimatta.

Huomaan, että olen ollut vähän laiska pennun koulutuksen suhteen. Kun Charo oli pieni, sitä tuli opetettua paljon enemmän. Kirjaan nyt taas vähän ylös mitä on tullut tehtyä, ehkä sitä kautta tulee keskityttyä siihen puoleen enemmän.

Rufus on nyt harjoitellut EI!-käskyä, mikä ainakin makupaloilla harjoiteltuna meni ihmeen hyvin. Pentu tajusi nopeasti, että maassa olevaa makupalaa ei kannata edes katsoa, kun sitä ei saa kuitenkaan. Siinä sitten heittelin makkaranpalasta sen jalkoihin, ja Ei:n harjoittelu taisi vaihtua katsekontaktiharjoitukseksi, kun Rufus tajusi pelin juonen. Ihmeellistä niin ahneelta pennulta.

Leikeissä on harjoiteltu vielä irrottamista ja lelun tuomista käteen. Tämä sujuu jo ihan ok, tosin irrottamisessa edistyminen ei ole ollut yhtä nopeaa kuin Charolla aikanaan, johtuen varmaan sekä kouluttajasta että koulutettavassa. Lelun tuomisen Rufus on oppinut nopeammin kuin Charo, tämäkin johtuu varmasti sekä kouluttajasta että koulutettavasta. Tässä lelun saamisessa käteen asti minun pitäisi vielä enemmän miettiä mitä teen, edistymistä on tapahtunut sillä tavalla, että Rufus tuo lelun useammin minulle, mutta ei vielä tiedä että se pitäisi tuoda käteen asti, ei vain viereen. Edistyminen on siis ollut kvantitatiivista, ei kvalitatiivista ;).

Remmissä kävelyä on harjoiteltu laiskasti, mutta kuitenkin vähän joka päivä. Yksinään se sujuu ihan hyvin, mutta ei kahden koiran kanssa. Pysähdyn aina, kun remmi kiristyy, ja Rufus tulee sitten kysymään miksi ei liikuta, ja taas jatketaan matkaa. Eilen kentällä Charo oli paikallaan makuussa ja me Rufuksen kanssa kierrettiin häiriönä ympyrää remmissä kävelemistä harjoitellen. Kentällä ei ollut mitään häiriötä pennulle, joten se menikin hyvin. Lisäsin vaikeusastetta huomattavasti heittelemällä makupaloja pennun ulottumattomiin, jolloin se tietysti ryntäsi hihnan päähän. Makupalan sai ottaa vasta kun remmi pysyi löysänä. Julmaa koulutusta, mutta hyvin meni. Charonkin paikallamakuu sujui hyvin, sillä oli parin metrin päässä makkaranpalanen odottamassa palkkiona. Se olisi ehkä pitänyt jättää Cn taakse näkymättömiin, mutta koska me vielä kiersimme ympyrää, olin varma että C kääntyisi jossain vaiheessa makupalaa kohti. (Kahden koiran treenaaminen yhtäaikaa muuten sujuu sillä tavalla, että järjestää toiselle jotain itsenäistä puuhaa sillä aikaa kun toinen tekee hommia. Charo on yleensä paikallaan makuulla tai istumassa, ja Rufuksen taukojumppa taas on makupalojen etsimistä. Tällä tavalla ne pysyvät poissa toistensa jaloista aika hyvin.) Paikallamakuusta otin Charon suoraan seuraamaan, ja sekin meni hyvin. Palkkasin välillä makupaloilla taskusta. Rufus oli siinä vaiheessa irti, ja toimi lisähäiriönä fyysisenä esteenä. Charosta tulee tätä menoa aika häiriövarma, kun se pystyy seuraamaan siitä huolimatta että kompastuu pentuun tämän tästä. Vapautus oli sille yhdelle makkaranpalalle, jonka Rufus kyllä löysi ensin. Heitin Charolle sitten toisen palasen löydettäväksi. Loppupalkka oli leikki, jonka jälkeen jatkettiin metsälenkkiä.

Ja takaisin Rufukseen. Seuraamista on harjoiteltu Tarun ohjeiden mukaan makupalalla johdattaen. Sujuu ihan hyvin mielestäni. Rufus myös tarjoaa jotain seuraamisen tapaista monesti vapaanakin, makupalan toivossa, joskin siinä se on paljon kauempana jalasta kuin tuossa ohjatussa seuraamisessa, pikkukoira kun ei näy kasvoihin ihan siitä vierestä.

Katsekontaktia harjoitellaan makupalojen ja ruokakuppien kanssa. Sujuu hyvin. Ovilla ei vielä suju.

Luoksetuloa on harjoiteltu ihan alusta saakka V-M Ahosen operantin menetelmän kautta. Olen vähän kämmäillyt, eli ihan täydellisesti en tätä hallitse. Yleisin moka on se, että muutaman kerran päivässä annan Rufuksen joka tapauksessa mennä jonkun ihmisen luo, vaikka tarkoitus tässä on se, että ihmiset ja toiset koirat yms. kiinnostavat asiat, edustaisivat pennulle mahdollisuutta tienata makupaloja ottamalla kontaktia omistajaan. Meillä tämä on nyt supistunut oikeastaan siihen, että Rufus tulee vihellyksestä luo, vaikka olisi ollut menossa jotain ihmistä kohti. Tässäpä sitten toinen suuri kämmi, eli en osaa tarkkailla pentua niin hyvin, että voisin kutsua sen luo silloin, kun se itse vilkaisee minua, vaan kutsun vasta sitten, kun se on jo päättänyt lähteä vierasta kohti. Tästä seuraa, että pentu alkaa entistä enemmän juosta ihmisten luo, koska sillä tavalla se saa aikaan luoksetulovihellyksen tai sitten, jos sitä ei kuulu, se saa ainakin silityksiä ja huomiota ihmisiltä. Korjausliikkeenä voisin varustautua entistä paremmilla makupaloilla ja olemalla entistä tarkkaavaisempi, ja käyttämällä luoksetulokutsua ainoastaan niissä tilanteissa, joissa lähiympäristössä on joku houkutteleva kohde.

Joka päivä teen Rufuksen kanssa lyhyen iltalenkin, joka kulkee läheisen kauppakeskuksen sivuitse, ja sillä matkalla yleensä tulee ihmisiä vastaan. Lenkillä näkee kauas ja pääsee myös hyvin väistämään ihmisiä ja koiria, joten se on hyvä tilanne harjoitella juuri tuota luoksetuloa.

Mitäs muuta? Niin, rauhoittuminen ja yksin olo. Rauhoittumista syliharjoituksilla ja maassa ollen tehdään joka päivä. Joissakin tilanteissa ihan helppoa, joissakin tilanteissa vinkuminen ei meinaa loppua millään. Lisää treeniä vaan. Yksinoloa Rufus harjoittelee sekä täysin yksin, kun olen Charon kanssa ulkona, että Charon kanssa, kun olen koulussa tai kaupassa, että minun kanssa, kun Charo on toisessa huoneessa.

Naksuttelunkin olen aloittanut, nyt vasta olen ehdollistamassa naksun ääntä ruokaan.