Rufus oli eilen elämänsä toista kertaa koirapuistossa. Charokaan ei ole tainnut olla siellä sitten viime kesän. Samaan aitaukseen meidän kanssa tuli ensin mukava irlanninsetterinarttu, hetken päästä myös viereisestä aitauksesta 7 kk ikäinen pohjanpystykorvauros, kun sen whippetkaverilauma lähti kotiin. Sen jälkeen tuli vielä 9 kk ikäinen beauceronuros ja vielä yksi vanhempi sekarotuinen spanielin kokoinen leikattu uros. Ihmeen hyvin sujui, vaikka Charo pärisi ja pörisi muiden urosten tultua paikalle ja Rufus oli koko ajan setterinarttua nylkyttämässä. Beussiuroksen kanssa tuli kerran vähän sanomista, se kun paini rajusti vanhemman sekarotuisen kanssa, ja Charon piti sitten tunkea poliisina väliin. Pari kertaa senkin jälkeen menin Charon ja beussin väliin seisomaan, kun tilanne alkoi kiristyä. Enimmäkseen pärjäiltiin ihan kivasti, Rufus tuli alas kun sitä kielsi, mutta kiipesi tietysti heti takaisin selkään kun käännyin Charon puoleen. Narttu ei sanonut mitään kosijoille, ja oli sitä kyllä se pohjanpystykorvapentukin astumassa...

Ei se mikään hirveän rentouttava reissu ollut, mutta olin oikein tyytyväinen siihen, että Charo totteli hyvin, kun kielsin sitä tuijottelemasta tai menemästä lähelle muita uroksia "sillä ilmeellä" häntä pystyssä. Jos jolkotteli rauhallisena, annoin mennä, ja kyllä se pystyi olemaan muiden vierelläkin, haistelemaan ja olemaan ihan normaalisti. Charo oli kyllä alkuun aika jännittynyt, murisi ja örisi kun sitä rapsutti selästä, mutta rentoutui kuitenkin vähitellen, ja kävi beussin emännälläkin rapsuteltavna. Enimmäkseen se kuitenkin istui minun vieressä tai hölkkäili omaa rinkiään aitauksen perällä. Loppuajasta se rupesi tekemään sitä, että kiersi takaapäin jalkojeni väliin ja jäi siihen hauskasti istumaan. Se rentoutui niinkin paljon, että pystyin ottamaan vähän tottista makupalapalkalla parin metrin päässä toisista koirista, ja Charo vaikutti ihan normaalilta ja luottavaiselta, mikä oli iloinen yllätys. Oletin nimittäin, että urosbeussin kanssa lähietäisyydellä ei kuivamuonanappulat maistu, eikä edes kontaktia löydy. Tämä antaa vähän uutta toivoa isojen koirien aiheuttamasta jännityksestä poissiedättymiseen. Eihän Charo sellainen yltiösosiaalinen koirapuistokoira ole, sellainen mitä muut puistossa olijat sanoisivat kiltiksi, mutta kyllä se siinä täysin vieraassa porukassa pärjäsi hyvin mielestäni. Ja sitä paitsi, puistoilu väsyttää näitä aika kivasti, vaikka ei ne hirveästi liikuntaa siellä saisikaan.

Rufuskin sai ihan kivasti kokemusta taas toisenlaisista koirista, ja olikin aika kiltisti ja kuulolla koko ajan. Lopuksi jäätiin puistoon setterin kanssa, ja heiteltiin koirille keppejä.