Ensin kuva rekisteröidystä ja kastetusta Suomen kansalaisesta:

1239282525_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Otso August sai tasan 8 viikon ikäisenä, eli viime lauantaina, kasteen ja samalla myös nimensä julkistettiin. Pikkuherra oli loistavan esimerkillisesti kastetoimituksen ja kastejuhlan ajan, alkuun vähän äänimerkkiä että elossa ollaan, mutta nopeasti hän rauhottui torkkumaan kummitädin sylissä. Ja kastetoimituksen jälkeen hän jaksoi pari tuntia toimittaa seuramiehen virkaa milloin minkäkin tädin, serkun ja mummin sylissä. Vasta juhlista lähtiessä uni voitti auton hurinassa. Tämä kuva on muuten parin viikon takaa, Otso kuvassa n. 1,5 kk.

Sitten blogin päähenkilöihin, vai pitäisikö sanoa pääkoiruuksiin. Pojilla on ollut älyttömän tylsää. Seuraa aiheeseen sopiva kuvasarja flegmaattisesta painileikistä. Charo makasi ihan paikoillaan pikkukoiralelu suussaan, Rufus istui vieressä, veti lelua ja muodon vuoksi vähän pörräsi. Tätä jatkui kauan. Charolla on kieltämättä hyvä taktiikka, säästää voimiaan, eikä löysänä makaavaa 22 kiloista koiraa ole ihan helppo saada liikkeelle, jos vetäjä on paljon pienempi...

1239280619_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

-Päästä.

-En.

-No päästä nyt.

-Enkä.

 

1239280720_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lopulta Rufus otti hämäystaktiikan käyttöön, ja heittäytyi itsekin makuulle.

 

1239281422_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1239282084_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

- Nyt nää niinku leikkis tällasta puremisleikkiä.

Ja lopputulos on helppo arvata, Charo joutui vastaamaan "haasteeseen", päästi pikkukoiralelusta irti ja kas, kukas sen nappasi ellei Rufus. Eipä Charoa se lelu tosiasiassa juuri kiinnostanutkaan.