Edellispäiväisistä tunnelmista on taas sujuvasti palattu arkeen :D. Charo nimittäin kehitti eilen illalla luultavasti siitä lohdutusjauhelihasta itselleen pahemman sorttisen ripulin... Taudin jälkiä on luututtu pariin otteeseen ja ulkona rampattu Otso kantoliinassa. Päivisin C onneksi varoittaa ripuloinnista muuttumalla levottomaksi ja kitisee, öisin se ei (näköjään :D) herätä. Attapektia, Canicuria ja Tehobaktia on häneen nyt isketty, toivottavasti alkaa olo pikkuhiljaa parantua ja tämä on vaan jotain ohimenevää ärsytystä. En tiedä olisiko se voinut saada jonkun taudin sieltä eläinlääkäristä, tuskinpa.

Hipin Maiju kirjoitti edellisen viestin kommenteissa, että Rufuksestahan voi tulla Charon opaskoira. Toivotaan niin - vaikka voin vaan kuvitella minkälainen katastrofi se voisi pahimmillaan olla, kun Rufus oikein panee parastaan sokean taluttajana, se kun ei kaikkein maltillisin tapaus ole... :).

Olen nyt alkanut ajatella, että voihan koiran sokeutuminen olla meille hyväkin asia (mikäli tilanne ei käy vaaralliseksi ja Charo sopeutuu hyvin!). Sikäli että koirat ottaa helposti jo itsestään selvyytenä, kun niihin on tottunut. Ehkä pysyvästi "vammaisen" eläimen kanssa eläminen vähän taas korjaa asennetta terveempään ja nöyrempään suuntaan. Koira ei ole harrastusväline eikä takuutuote, vaan elävä rakkaaksi lemmikiksi otettu olento. Lemmikkipalstoilla oli joku aika sitten keskustelua sellaisesta aiheesta, mitä minäkin olen yrittänyt mielessäni hahmotella saamatta siitä kunnon otetta. Nimittäin koiranomistajien/pennunostajien kriittisyydestä koiria ja kasvattajia kohtaan. Vieläkin tämä ajatus vähän pakenee pohdintaa, mutta siitä silti ehkäpä lisää myöhemmin.

Tässä vähän lainausta muiden, paremmin ajatuksensa jäsennelleiden, teksteistä:

"Kyllä se on niinkin että jos tietoa halutaan enemmän julkiseksi, sitä pitää myös "yleisön" osata käsitellä kunnioituksella ja paremmalla ymmärryksellä. Nykyään pennunostajat ja kasvattajien työtä arvostelevat harrastajamassat ovat niin muka-valveutunutta porukkaa että heidän asettamiensa vaatimusten toteuttaminen pitkäjänteisessä jalostuksessa on lähestulkoon mahdotonta (kaikkihan pitäisi vaan karsia pois), ja vikojen julkituomisesta seuraa lähes poikkeuksetta vain hankaluuksia ja pahaa mieltä kasvattajalle. Kuka nyt ehdoin tahdoin haluaisi vaikeuttaa omaa kasvatusharrastustaan? Ja todellakin aiheellinen kysymys: kun kaiken pitää olla täydellistä, mistä löytää arvoisensa hyvät kodit niille pennuille jotka eivät sitä jollain tapaa ole ---.  Minä kuulun myös niihin jotka julkaisevat koiristaan niin hyvät kuin huonotkin terveys- luonne jne tulokset, ja epävirallinenkaan tieto ei jää pimentoon. Kerron kyselijöille aina ensimmäisenä kaiken negatiivisen, siinä se sitten punnitaan miten kuulemaansa/lukemaansa suhtautuu että kannattaako juttua jatkaa. En edes halua tehdä yhteistyötä (=myydä pentua, antaa/käyttää urosta...) sellaisten ihmisten kanssa jotka säikähtävät tai paheksuvat omien koirieni vikoja --." Muun muassa näin kirjoitti Lemmikkipalstoilla pk.collie-kasvattaja Johanna Ruottinen.

En tiedä hänestä tai hänen kasvatustyöstään sen enempää, mutta tämä kuulosti vähän samansuuntaiselta kuin mitä itsekin olen pohdiskellut. Kun on niin monta äärettömän tärkeää asiaa koirien jalostuksessa, kun puhutaan sairauksista, luonteista, käyttöominaisuuksista, suvuista jne., niin miten se suhteutuu siihen, että siitä monimuotoisuudestakin pitäisi  jonkun (tai kaikkien) pitää huolta. Monimuotoisuus tarkoittaa sitä, että on genotyypiltään erilaisia eläimiä. Tyypillisesti se tarkoittaa että ne ovat silloin myös ilmiasultaan vaihtelevia. Jos niitä ruvetaan arvottamaan erilaisten ominaisuuksien perusteella, niin monimuotoisessa kannassa on aina parempia ja huonompia yksilöitä. Kasvattajan pitäisi ottaa vaikka mitä huomioon ja tehdä pitkäkantoisia suunnitelmia, mutta kuitenkin hänen pitäisi tuottaa vain "täydellisiä" koiria, jotka on rotumääritelmän mukaisia, terveitä, kilttejä, kauniita, rohkeita, helppohoitoisia, kestäviä työkoiria moneen harrastukseen tai perheeseen tutkituista ja ansioituneista vanhemmista. Ei saisi olla sukurasitetta mistään asiasta, ei saisi olla sukusiitosta, taulussa ei pitäisi olla käytetyimpiä sukuja, mielellään saisi olla "uutta verta" ja toisaalta tutkittuja tuttuja koiria.