Kyllä se joulu vaan taitaa tulla, vaikka tuntuu lähinnä lokakuulta. Lunta tosin tuli, jee! Itselleni olen tietysti jo ostanut lahjaksi vähän astioita ja Tarun mesesuoramarkkinointiin (taas) langenneena trimmeriä ja kalenteria ainakin, varmaan jotain muutakin mutten nyt just muista :)... Muitten joululahjat on vielä kauppojen hyllyillä. Yksi biologian tentti pitäisi tässä vielä läpäistä ja hoitaa vaikka mitä asioita ennen vuoden vaihdetta.

Koirat voi ihan hyvin, paitsi että Rufukseen on iskenyt satunnainen kuolemanpelko Charoon liittyen. En tiedä vielä yhtään mistä on kyse, mutta Rufuksellahan tunnetusti välillä jää ns. levy päälle, ja nyt on pari kertaa käynyt niin, että ahtaassa tilassa joku tapahtuma on laukaissut Rufuksessa raivopäisen louskutuksen ja murinan Charoa kohtaan, joka ei meinaa sitten loppua millään, provosoi Charo eli ei. Rufus ei enimmäkseen yritä Charon kimppuun, vaan lähinnä on ihan paniikissa ja haukkuu Charoa.

Ensimmäinen kerta oli noin kuukausi sitten, kun vähän yllättäen pakkasin koirat Marian ja Touko-koiran auton takapenkille kesken pissatuslenkin, oltiin menossa ATT-hallille vesikoiratokoon. Touko ja Charo vähän siinä sitten yllättävän tilanteen kiihdyttäminä smalltalkkasivat että kenen auto tässä oikein olikaan kyseessä, pientä pörräämistä siis vain, mutta mukana murissut Rufus taisi kokea tilanteen paljon ahdistavampana, kun tunki minun syliin ja taisi siinä samalla sotkeutua remmeihin ja repun hihnoihin sen verran, että tunsi olevansa ansassa. Se vaan haukkui ja kiroili hirveässä raivossa minun sylissä pää ikkunaan päin (Charoa vilkuillen), vaikka Charo oli jo aikaa sitten parin sekunnin pörinän jälkeen rauhoittunut viereen kerälle ja Toukokin oli ihan kiltisti omalla paikallaan. Koska liikkuvassa autossa ei ollut mahdollisuutta muuten tilannetta rauhoittaa, jouduin lopulta pitämään kädellä Rufuksen suun kiinni samalla kun koitin selvitellä sitä hihnoista, että Maria sai rauhassa ajaa autoa. Murina jatkui, rauhoittui välillä mutta joku liike sitten taas lisäsi ahdistusta ja volyymiä. Mielessä kävi kiihkeimmässä vaiheessa, että Rufus nakkaa minunkin käteen kiinni, jos erehtyy hädissään luulemaan sitä kimppuun käyväksi Charoksi. Agilitykentälle päästyä meteli autossa yltyi taas niin että oli jo kiire saada koirat ulos. Kun tilaa oli enemmän, Rufuskin sai kierroksensa laskettua ja muistelen että vaikka molempia poikia (etenkin Charoa) vähän pöristytti vieressä kävelevät pikkupojat (Touko ja Tikkis), ei tilanne enää sen illan aikana leimahtanut edes paluumatkalla samassa autossa.

Toinen kerta oli parin viikon takaisissa ihanissa vesikoirapikkujouluissa, joissa Duo "Kyllä nämä kotona ihan hyvin toimeen tulevat" esitteli taas sosiaalisia taitojaan ottamalla pikaisesti yhteen tilanteessa, jossa Saila istui olohuoneen lattialle rapsuttelemaan Rufusta. Pikkuräyhän adrenaliinipitoisuus ryöpsähti kattoon kun Charo tuli siihen viereen kiehnäämään ja se syöksähti Sailan sylistä Charoa kohti hampaat irvessä. Useinkaan Charo ei välitä Rufuksen pöhinöistä, esim. silloin kun Rufus koittaa varjella ruokasäkkiä, tai enintään C yrittää rauhoitella seisomalla paikoillaan ja kääntämällä päätä pois, mutta nyt Charo sitten vastasi sen verran, että saivat rähäkän aikaiseksi. Saila voi kertoa oman kokemuksensa tilanteesta kun oli siinä keskellä ;), sohvayleisöstä kommentoitiin, että "Juuri tämän takia meillä on narttuja" :D. Rähinä loppui karjaisuun (muistaakseni), mutta molemmat pojat jatkoivat murinaa, Rufus vimmaisempana kovalla volyymilla ja Charo tyypilliseen tapaansa hillitymmin ja sosiaalisesti älykkäämmin, mutta kuitenkin niin, että näytti siltä että voivat uudestaan vielä ottaa yhteen sopivasta ärsykkeestä. Valitettavasti tälläkään kertaa ei ollut mahdollisuutta tilanteen rauhalliseen purkuun, koska Otso tietysti oli herännyt yläkerrassa hirveään meteliin ja vuorostaan karjui siellä paniikissa, joten nappasin Rufuksen niskasta mukaani ja heitin sen vessaan (joo, ne valot taisi jäädä sytyttämättä myös). Kun olin Otson hakenut alas, päästin nyyhkyttävän Rufuksen vankilasta ja tilanne oli taas rauhallisempi, vaikkakin Rufus vielä vähän aikaa murisi (huomattavasti selväpäisemmin kuitenkin) ja piti varmuuden vuoksi Rufusta kieltää tulemasta siihen huomion keskelle tepastelemaan.

Eilen oli sitten kolmas ja neljäs tapaus, ensimmäinen sattui kun suht rauhalliset koirat oli matkustamassa tyypilliseen tapaansa auton takaluukussa, ja jostain syystä Charo haukahti (ehkä näki jotain haukkumisen arvoista ikkunasta) ja Rufus jatkoi louskutusta takapenkkiä vasten painautuneena. Mitään ei mielestäni ollut tapahtunut, mutta ehkä Rufus oli ollut horroksessa ja Charo oli astunut sen päälle tms. muuten pelästyttänyt sen. Se paniikkihaukkuminen on sellaista, ettei se katkea mistään käskystä ja kuulostaa pelottavalta, joten työnsin taas käteni sinne louskuttavan pikkukoiran hampaiden lähelle, tällä kertaa sain otteen ainoastaan sen kaulanahasta, mutta sillä se vähän rauhottui kuitenkin ja ainakin varmistin ettei se pääse silmittömästi Charon kimppuun (vaikka ei se oikeastaan edes yrittänyt, enemmänkin yritti sieltä takaluukusta takapenkin puolelle, mutta ääni oli niin vakuuttavan kuuloista että tuntui hyvältä idealta pitää Rufuksesta kiinni varmuuden vuoksi). Charo oli taas ihan rauhallisena takaluukun toisessa reunassa katselemassa ikkunasta ulos muina miehinä (onkohan se vielä kuurokin) ja Rufus vaan raivosi omassa kulmassaan. Juttelin sille ja kiristin vähän otetta, jos murina meinasi yltyä haukkumiseksi taas. Tilanne laukesi siihen, kun päästiin pihalle ja piti purkautua autosta ulos. Vähän pelkäsin mitä tapahtuu jos Charo alkaakin auton pysähdyttyä taas riehaantua, mutta päätin kuitenkin vaan jättää tilanteen siihen ja päästää Ruusta irti. Ja ihan hyvin siinä kävi, ainakin Juppe toi sitten hetken päästä kaksi ihan iloista selvästi yhä elossa olevaa koiraa takaluukusta.

Neljäs kerta oli hetkeä myöhemmin kylppärissä, eli taas melko ahtaassa tilassa. Nyt minusta ei tapahtunut mitään mikä olisi Rufusta voinut pelottaa, vaan se vain yhtäkkiä alkoi haukkua ja murista Charolle, joka sitten istui pienen näköisenä vessan nurkassa ja koitti rauhoitella tilannetta. Varmuuden vuoksi otin taas rähisevän Rufuksen ihan rauhallisesti niskasta pitäen tuijottelemaan seinää, ja koitin jutella sitä rauhallisemmaksi. Minä olin nyt ihan vieressä, ja huomasin että kun puhuin Rufukselle, se ärinästä huolimatta heilutti minulle häntää ja nuoleskeli huulia ja veti korvat taakse, ei siis mitenkään esittänyt mahtipontista vaan oli vaan jotenkin nimenomaan sen näköinen, että pelkää kuollakseen eikä tiedä mitä tehdä. Otin sitten taas sen asenteen, että ei tässä ole mitään järkeä eikä tämä nyt voi jatkua, päästin Rufuksen irti ja käskin sen napakasti suihkuun, se meni ja Charo kiemurteli minun jalkoihin pois Rufuksen tieltä, ja aina kun Rufus yritti taas korottaa ääntään, käytin Cesar Millan™ signaalia (joka on terävä TSST! ja joku kurkun leikkaamista muistuttava käsimerkki joka viestii koiralle dominoivaa energiaa ;) ) (terveisiä vaan Annalle ja Marialle, en minä sitä muuten olisi tehnyt mutta kun se on tehokas ja melko neutraali ääni, jota en ole ehtinyt kuluttaa muissa yhteyksissä), joka toimikin ihan hyvin. Rufus istua nökötti suihkussa korvat pitkin päätä ja Charo istua nökötti vessan ovella, molemmat oli hiljaa ja kun vapautin Rufuksen suihkusta kaikki oli taas ihan kunnossa. Ei voi tajuta, ei.

Käsittääkseni tätä ei tapahdu vaikka koirat olisivat näissä ahtaissa tiloissa tuntikaupalla keskenään. Tapahtuu siis vain jos minä olen paikalla. En tiedä liittyykö tämä Rufuksen aikuistumiseen, Charon sokeutumiseen, onko Rufuksesta tullut mielipuoli vai mikä on kyseessä. Vai oliko se auton takapenkillä hihnoihin kuristuminen pelottavien koirien muristessa taustalla sitten todella niin traumaattinen kokemus (jos Rufus todella siinä luuli, että nyt se kuolee), että vastaavissa tilanteissa sillä menee nyt kuppi nurin hetkessä. Näistä neljästä tapauksesta pikkujoulujen rähinä ei välttämättä ollut ihan samaa sarjaa, se saattoi vain olla osoitus siitä että Rufus ei ihan hetkessä pysty rauhoittumaan ja että joissakin tilanteissa myös Charo saattaa ottaa sen verran pulttia, että tilanne leimahtaa tappeluksi. Rufus myös vaikutti itsevarmemmalta siinä tilanteessa, ja sen jälkimurinassa oli sitä tavallista urosten uhmailua, häntä pystyssä niska kaarella kierrellään jäykin askelin toista ja pörrätään. Muissa tilanteissa nimittäin Charo ei ole tehnyt mitään eikä yltynyt mukaan Rufuksen riehumiseen, ja Rufus on vaikuttanut todella pois tolaltaan olevalta, säikähtäneeltä, haukkunut korvat heiluen kuono taivaita kohti nurkassa, ihan niin kuin voisi kuvitella nurkkaan ahdistetun koiran tekevän. Nyt minusta tuntuu kuitenkin, että jos tilanne on sen verran rauhallinen että kumpikaan ei ole käymässä toisen päälle välittömästi ja on tilaa, on parasta vain itse pysyä niin rauhallisena kuin mahdollista ja antaa Rufukselle selkeitä käskyjä, joilla sen huomion voi saada taas tähän todellisuuteen ja huomaamaan ettei mitään ole tapahtunut, ja juuri niillä TSST-tyyppisillä äänteillä vaimentaa se heti jos meteli meinaa taas yltyä. Niskasta nostaminen, suun kiinni pitäminen tai kaulanahasta kuristaminen (hellästi :D) ei varmaankaan edistä koiran rauhoittumista, mutta en toisaalta ole kokenut että se näissä tilanteissa olisi myöskään lisännyt Rufuksen paniikkia, ja välillä olosuhteiden pakosta ne keinot oli pakkokin käyttää. Vaikka ensimmäisellä kerralla pelkäsin että Rufus on niin paniikissa, että voi purra minuakin, mitään sen suuntaista ei ole käynyt, eli on sillä sen verran vielä järkeä päässä kuitenkin. Tuntuu että se näissä tilanteissa hakee musta turvaa. Kommentteja?