Rufuksella ripuli... Edellispäivänä Rufus vikisi hetken ja roiskaisi nestemäistä ripulia eteisen ja keittiön lattialle. Luuttuhommiin, koirat pihalle (tuloksetonta äkistelyä) ja Canikur-nappia naamaan. Lauantaina Rufuksen uloste oli ihan normaalia, samaten tänään päivällä.

Ripulointi alkoi yllättäen tuossa nelisen tuntia sitten, ihmettelin kun sylissä oleva Otso haisi vähän kummalliselta, mutta sehän tulikin Rufuksesta, joka oli ystävällisesti hivuttautunut jalkojemme juureen ripuloimaan. Ettei vaan jäisi huomaamatta, varmaankin. Vana alkoikin olohuoneen ovelta. Onneksi ei seisty matolla eikä Otson lelulaatikon äärellä. Valitettavasti ajoitus oli pielessä, sillä väsynyt Otso olisi pitänyt nukuttaa ja Juppe oli yliopistolla. Ei muuta kuin koirat vessaan, ikkunat auki, huutava Otso pinnasänkyyn ja siivoamaan. Otso oli tosi hylätyn näköinen kun kävin välillä lohduttamassa, alahuuli mutrulla ja syyttävästi vaikertaen riiputti käsiä sivuilla eikä tehnyt elettäkään yrittääkseen syliin, mutta suurieleisesti paiskasi kuitenkin tarjoamani lelun toisensa perään kanveesiin. Viimeisten moppauksien ajaksi piti hakea hänet vankilastaan ja istuttaa nojatuoliin lukemaan Eläinkirjaa. Positiivista tässä oli että Otson nukahdettua siivousvimma jostain syystä laajeni, joten siinä vaiheessa kun Juppe ehti kotiin, oli täälläkin melko siistiä. Ja ainakin hyvin tuuletettu.

Tunti sitten Rufus istui meidän sängyssä ja vikisi. Kaksi sisälle sattunut vahinkoa viisastutti sen verran, että arvelin kyseessä olevan tavanomaisen seurustelun sijasta ripulihätä. Tuskin kova kiire, kun ei se ramppaa ympäriinsä, ajattelin. Miten väärässä sitä voikaan olla, lopputulos oli nimittäin vahinko välittömästi kotiovesta päästyä rappukäytävään, hinasin kyyristyneen koiran väkisin hissiin ja pidin sen takapäätä ilmassa, jos vaikka päästäisiin alas asti ennen suurempaa räjähdystä. Päästiinkin kohtuullisesti, mutta räjähdyksen sijaan seurasi kymmenen pitkää minuuttia tuloksetonta kyykistelyä puskassa. Vikinä alkoi saman tien kun päästiin takaisin sisälle, joten ei muuta kuin takaisin ulos. Iloinen leikkisä koira kun pääsee keskellä yötä yksin ulos, ei mitään kiirettä kakalle, vartti odottelua ulkona että oliko sillä koiralle ripuli vai ei, ilmeisesti ei kun se vaan juoksee ympyrää, ja taas, kun suunta on takaisin sisälle, vikinä alkaa ja ei kun takaisin puskaan 10 minuutiksi odottamaan tuleeko sieltä mitään. Ei tullut. Sen jälkeen päästiin melko rauhassa sisään asti. Canikuria taas naamariin ja no, nyt se onneksi nukkuu rauhallisesti, jospa kestäisi aamuun asti.

Rufuksen perjantaiagility jäi myöskin väliin tällä viikolla yltyneen niiskutuksen (Rufus puhaltaa uloshengityksellä ilmaa nopeasti sierainten kautta ulos monta kertaa peräkkäin) ja toistuvien reverse sneezing -kohtausten takia. Kennelyskästä on varoiteltu, että sellaista olisi taas liikkeellä, mutta nenäpunkkia veikkaisin minä olemattomalla kokemuksellani asiasta. Olen vähän pidempään kuulostellut, voisiko Rufuksen tuhina ja tohina olla jotain hengitystieongelmaa, se kun esimerkiksi nuuskutellessaan, seuratessaan (pää ylöspäin) ja muuten vaan piehtaroidessaan pitää paljon enemmän kaikenlaisia röhkäisyjä ja tuhahduksia ja aivastuksia kuin Charo, mutta näin selkeitä oireita ei ole ennen ollut. Huomenna täytyy varmaan päästä eläinlääkäriin, katsotaan mikä on tilanne ripuloinnin ja nenän suhteen ja mietitään sitten mennäänkö maanantaiagilityynkaan...