Rufuksen ja Netan Lumi-pennuista löytyy kuvia pentueen sivuilta: http://sanobolero.com/pentueet/netruf/gallery.htm

Eilen oli taas agialkeisjatkoa, ohjelmassa oli kolmen esteen hyppyrivi (-kö), eli välistävetoja ja miksisitänytsanotaan, takaakiertoja. Sivuohjelmana oli kepeille meno hypyltä, eli kuuden kepin rivi ja sen vieressä aita, jonka takaa lähdettiin ja ohjattiin koira oikeaan keppiväliin ja pujotteluun. Lisäksi oli yhden ja kahden esteen asetelmat, joissa sai harjoitella ohjauskuvioita omaan tahtiin.

Yhdellä narttukoiralla ilmeisesti oli juoksut alkamassa, ja poikakoirat oli erikoisen hermostuneita. Ryhmässä on aika virkeitä poikia (ja yksi virkeä narttu myös), muitakin kuin Rufus ja Touko siis, ja vähän väliä joku vähän karkasi milloin minnekin tai vähän pärisi tai haukkui tai... Rufus ja Touko varastivat yhden ärinäkierroksen keskenään, kun satuttiin olemaan peräkkäisillä esteillä menossa samaan suuntaan, ja kerran Rufus karkasi kahden hypyn sarjan jälkeen vieressä odotelleen pinseriklopin "päälle". Ihme kyllä pinseri kirmasi remmin rajoissa karkuun, eikä tullut tappelua, vaikka sama kloppi muulloin piti melko vakuuttavaa rähinää ja korinaa hihnan päässä toisia tuijotellen. Testosteronia oli ilmassa, eikä keskittyminen oikein ollut ihan kohdallaan. Rufus haukkui tosi paljon. Tein paljon paikallaan oloja namipalkalla, ja istuskelin välillä reunalla koiraa silitellen. Olisi ehkä pitänyt vielä enemmän käydä ulkona, koska siellä oli rauhallisempaa.

Kuitenkin ne harjoitukset, mitä tehtiin, meni ihan hienosti. Välistävedot oli helppoja ja sujuivat molempiin suuntiin. Kun kolmella esteellä niitä tehtiin, välillä vauhtia oli niin paljon, että käytin kerran Birgitan kikkaa ;) eli taputin vähän käsiä, jotta sain Rufuksen kääntymään viimeisessä välissä kohti. Hypyltä kepeille sisään meno sekä myös pujottelut sujui, kun oli ohjaaja neuvomassa. Itsekseni kun koitin, ohjasin usein väärältä puolelta ja olin koiran tiellä. Takaa kierrot onnistui yksittäisellä ja kahden esteen sarjalla hyvin. Kello oli kuitenkin jo yli yhdeksän kun päästiin takaakiertoja ottamaan sillä kolmen esteen sarjalla, se onnistui ensin hienosti vasemmalle, mutta takaisin päin ei sitten millään. En juossut enkä ohjannut ja Rufus meni kovaa ja haukkui kovaa, enkä pysynyt perässä. Oltiin kai molemmat jo vähän väsyneitä. Lopulta piti sitten ottaa yksi este kerrallaan ja namipalkalla, tämä onnistui, ja siihen lopetettiin.

Rufus hakee esteitä ja koittaa saada ohjauksesta jotain irti, eli vilkuilee kyllä mua, sekä reagoi hienosti pieniin liikkeisiin, mutta jos ei kukaan ohjaa, niin sitten se arvelee itse millaista harjoitusta milloinkin tehdään. Marian kanssa autossa analysoitiin, että täytyy vaan opetella nopeammaksi jos on nopea koira. Sen sijaan että palkkaisin jonkun nopeamman harrastamaan agilitya Rufuksen kanssa (;D) voin kuulemma Marian mukaan opetella itse nopeammaksi. Toivotaan että onnistuu.

Illalla kotona Charo treenasi pizzanreunapalan noutoa. Pidetään pizzan reunapalasta koiran edessä kuten noutokapulaa ja sanotaan ota tai pidä, ja kun se ottaa palasen kulmahampaiden taakse, pidetään vähän vetoa ettei se ehdi pureskella. Tämä sujui myös yllättävän hyvin jo parin toiston jälkeen, kunnes reunapala oli niin pieni ja pehmennyt, että se meni parempiin suihin. Tänään kokeillaan nakilla ;D.