Ja niin se aika vaan vierii, blogiin tallentumatta...

Tammirannantie 11 edistyy kovaa vauhtia, ulkoseinien lautojen maalauksen pitäisi alkaa piakkoin. Erinomaisen upea uutinen on se, että kaivosta tulee paljon vettä (pumppu on käynyt monta päivää ja pelto lainehtii) ja etenkin se että vesi ei ole enää suolaista tai muuten karmean makuista! Nyt toivotaan että aistinvarainen arvio on lähellä totuutta ja vesi on oikeasti juomakelpoista. Tällä alueellahan ongelmana on vähät vesivarat, sekä suolainen ja humuspitoinen vesi.

1276064702_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Otson huone tuossa etukulmassa ja katoksen alla olohuoneen ikkunat ja ovi.
Makkarin seinää on jo vähän levytetty.


Koirat on edelleen hengissä. Rufus oli mukana viime viikonloppuna Sannan järjestämällä paimennuskerralla Hilskalla. Se meni ihan hyvin, Rufukselle tyypillistä ihan pimeetä touhua kuitenkin :D (pimeälle Tillille terveisiä) . Jatkuva louskutus ja täysillä lampaiden päälle, pullokepin kolistelu pysäyttää mutta äkkiähän sitä voi koittaa toisesta kohtaa uudestaan. Jotain taipumusta kuitenkin on, ja kun viime kesällä onnistui lampaiden kiertäminen ilman jatkuvia kukkakaalikierroksia (eli kun pitäisi kiertää tasaisella ympyrällä lampaita, "flankata", Rufus kaartaa jatkuvasti ympyrän keskelle ajamaan lampaat liikkeelle), Hilska vähän arveli että nyt on vain tällainen höyrypäivä... Menihän siinä lopussa muutama metri ihan kiltisti aidan ja minun välissä, haukkuen toki ja minua mulkoillen, mutta kuitenkin. Muissa osioissa ensin vain ajettiin lampaita eteenpäin, Rufus ihan täysillä mukana, ja sitten haettiin tasapainoa (vaikka minä luulin että treenataan sitä käskystä pysähtymistä, enkä huomioinut tasapainoa ollenkaan), ja siinäkin kai Rufus vähän korjasi oikeaan asemaan kulmissa. Hilskalla on alkanut paimennuksen viikkoryhmät, jospa me jo ensi keväänä päästäisi sellaiseen mukaan, kun sitten toivottavasti asutaan siinä parin kilsan päässä! Ei taida tämä nykyinen vuositahti oikein minkäänlaiseen edistymiseen tai lisätiedon karruttamiseen johtaa :D.

Mielenkiintoista oli kuulla taas, että paimennusominaisuudet ei välttämättä ole mitenkään toivottavia nykyroduilla. Ei ole mahdollista saada helppoa leppoisaa seurakoiraa ja vietikästä työpommia samassa paketissa, siispä esim. collieilla paimennuskäyttäytyminen (vai miksi sitä pitäisi sanoa) alkaa olla niin kapea-alaista, että vaikka ne yksittäisiä kuvioita tekevät kauniisti, niillä ei ole tarpeeksi viettivoimaa (vai miksi sitä pitäisi sanoa) kestääkseen yhtään painostusta ja toisaalta reagoidakseen useampaan ärsykkeeseen kuin yhteen tai kahteen juuri itselleen sopivaan. Tai vastaavasti suojelukoirat, jotka paimenkoirina Keski-Euroopassa aikojen alussa ovat toimineet, eivät enää sovellu lainkaan paimennukseen, koska puremiskynnys on niin matala.

Paimennusta on ihan valaisevaa kokeilla ja sieltä löytyy varmasti selitystä "pimeän" Rufuksen käyttäytymiseen muutenkin, mm. jatkuva mielipuolinen ja merkityksettömältä tuntuva haukkuminen (jota lampaat eivät pelänneet lainkaan) on paimenkoiran kalkatusta, ja kun se tekee nopeita toistuvia hyökkäyksiä ja vetäytymisiä esimerkiksi toista koiraa kohti, kyse ei ole siitä että se purisi muttei uskalla, vaan se toimii niin kuin paimenkoira, joka painostaa itsepäisiä lampaita liikkeelle, uhkaa näykkäistä muttei oikeasti koskekaan, ja antaa heti sen jälkeen vähän tilaa paimennettavalle väistää. Näin kävi kun törmäsimme polulla isoon valkoiseenpaimenkoiraurokseen, joka hämmentyneenä pysähtyi paikoilleen. Charo meni tervehtimään nenätysten, niin kuin normaalit koirat, Rufus kiersi paimenen taakse räkyttämään ja tekemään hyökkäyksiä takakinttua kohti, että liiku liiku liiku. Ja kun se juoksentelee lelu suussa, se on metsästyskäyttäytymisketjun lopussa tyytyväisenä, eikä näe mitään tarvetta paimennella ketään. Näin kävi kun törmäsimme aivan yhtä yllättäen toisessa metsässä schapendoesneitoon, jolla vielä oli juoksut loppumassa, ilman lelua Rufus olisi haukkunut sen mennen tullen, mutta lelun kanssa se oli vaan että "ai kato täällä on joku koira, ootko nähnyt tällasta lelua", kävi kyllä lähellä pyörähtämässä mutta ei ollut mitenkään kiinnostunut toisesta koirasta.

Mutta on se kyllä ihan pimeä, aamulenkiltä hissiin tullessa se pysähtyi haistelemaan jotain lattiaan jäänyttä hajua askeleen liian aikaisin, ja hännän pää jäi hissin oven väliin :/. Valtava ulvahdus ja heti perään räyhräyh, sille joka uskalsi hyökätä hänen hännän kimppuun. Charo olisi vaan ulvahtanut ja näyttänyt surulliselta.