Charon haukkuminen sujuu hyvin. Eihän tässä olekaan mennyt kuin vuoden päivät... Emännän vika tietysti, jos olisin järjestelmällisesti sitä kouluttanut ja ennen kaikkea itse koko ajan uskonut siihen, että kyllä tästä tulee harvinaisen loistava haukulla ilmaiseva hakukoira (*virn*), tulosta olisi varmaan tullut paljon nopeammin. Aika pitkä matka on päästy siitä, kun puoli tuntia ihmeteltiin ydinluuta keittiössä, ja naksuttelin kaikista inahduksistakin.

Lauantaiaamulla oltiin isolla porukalla hakutreeneissä (minä ja Charo ja Rufus, Birgitta ja Rasta ja Fari, Eija ja Turre, Saila ja Lilli, Hannele ja Vola). Charolla oli vain ilmaisutreeniä, eka kerta oikeastaan, kun se on joutunut tällä tavalla haukkumaan maalimiehiä. Aikaisemmin pari urahdusta on riittänyt, että saa purkin auki, mutta nyt oli tarkoitus ottaa ihan lyhyellä matkalla ja lelupalkalla haukkumista niin, että ehdin itse koiran luo, sanon Hyvä, ja sitten maalimieheltä tulee lelu. No, ensin näytti siltä ettei tästä tulekaan mitään, kun koira ei tajunnut, että muutaman metrin päässä oleva Hansu on tosiaan maalimies. Charo kävi kyllä kääntymässä siinä, mutta häipyi jonnekin kaukaisuuteen "pistolle", josta piti sitten käskeä ja houkutella maalimiehen luo... Eikä se haukkunutkaan, mutta lähetin sen sitten toiseen suuntaan Birgitan luo, ja Birgitalle se yllättäen haukkui tosi hienosti ja pitkään! Ja käskemättä vielä. Vilkaisi minua nopeasti kun tulin lähelle, mutta jatkoi louskuttamista. Birgitta taisi seistä puuta vasten, Charo kyllä tuli tosi lähelle "painostamaan", muttei onneksi koskenut. Sen jälkeen lähetin Charon Sailan luo, taas se painoi täysillä ohi ja jonnekin kauas... Tuli takaisin ja Näytä ja Sano ja vaikka millä sparrauksella haukkui Sailankin hyvin, siitä palkaksi pallo. Vielä vähän pidempi lähetys Eijan luo, Eijankin haukkui tosi loistavasti. Olen ihan ylpeä, kyllä se nyt taitaa jo tajuta idean!

Tänään tein sitten vähän tottista lenkillä, seuraamisia ja eteen istumisia. Eteen istumisessa on tosiaan se ollut ongelmana, että se on jäänyt ihan sivulletulon varjoon... Nyt otin ihan lyhyeltä matkalta Tänne käskyllä ja kädet selän takana eteen istumisia, palkkana kinkun palaset suusta syljeskeltynä... Toimi hyvin! Pitkältä matkalta kutsuttuna ihan millä tahansa käskyllä kiepsahtaa tietenkin suoraan sivulle, mutta sen nyt arvaakin. Seuraamisessa pallo oli leuan alla ja patukka hihassa, toimi sekin hyvin. Metsässä otin taas ilmaisuharjoitusta niin, että jätin koiran odottamaan kun menin piiloon, siitä Äijä-käskyllä sai lähteä tulemaan ja paukutti hyvää sarjaa kaikilla kolmella kerralla. Palkaksi siitä pallo. Loppuun vielä yksi miniesineruutuharjoitus samalla pallolla, meni hyvin.