Tokokurssia on takana kolme kertaa, ja ihan hyvin kai siellä menee. Hirveetä vauhtia tulee uusia asioita. Itselläni taitaa olla tapana tehdä yksi liike/harjoitus ihan kuoliaaksi ennen kuin voi siirtyä seuraavaan, niin nyt tehdään (totta kai kun kurssikerrat on rajallisia) vaikka mitä, ja ei kaikki meinaa edes pysyä muistissa... :)

Olen varmaan ennenkin sanonut tämän, mutta jostain syystä tokon alokasluokan vaatimuksiin perehtyminen on jäänyt multa täysin väliin. Olen tehnyt vain kaikenlaista, tietämättä yhtään minkä luokan liikkeitä (tai liikkeiden alkeita) ne mahtaa olla. Ja joskus aikaisemminkin olen niitä vaatimuksia kaikesta huolimatta vilkaissut, mutta onko ne jääneet mieleen, no ei.

Noutajien toko-ohjeistuksesta taas tavasin, että muutenhan meillä on jo aika hyvällä mallilla nämä jutut, paitsi että hyppyä ei osata, eikä liikkeestä seisomista, eikä oikein täyskäännöstä, eikä myöskään luoksepäästävyydessä pysyä paikallaan. Kaikessa muussakin on toki viilattavaa, mutta yllättävän vähän mielestäni. Liikkeestä seisomisen alkeita on kurssillakin harjoiteltu, ja voi että miten vaikeaa tuntui olevan :D. Piti peruuttaa ja käskyttää koiraa ja antaa käsiapua ja pysähtyä ja palkata ja vapauttaa ja toistaa, ja aika tärkeää on että kaikki tapahtuu oikeassa järjestyksessä :). Myös kaukokäskyjä varten on harjoiteltu asennon vaihtoja, mutta eihän niitä vielä alokkaassa tulekaan, joten turha niitä sen enempää on vielä viilata, eikö? Luulen että se peruuttamisesta pysähtyminen, samoin kuin peruuttamisesta maahanmeno vain on tosi vaikeaa meille. Aina se peruuttaminen on itsessään jo tarkoittanut, että tulehan mukaan. Helpompaa on tehdä sitä samaa suoraan seuraamisesta, seuraamisestahan ne valmiit liikkeetkin tehdään, joten lienee turhaa väkisin koittaa "helpottaa" tehtävää.

Liikkeestä pysähtymistä ja estettä varten täytyy varmaankin vielä treenata lisää sitä pahvilautasella seisomista :). Siitä on varmaankin iso apu, jos Rufus sen kautta tajuaisi jäädä seisovaan asentoon.

No, harjoitukset jatkuu!

Tupareitakin on kyllä suunnitteilla, koiraihmisille tietysti omansa :D, mutta jää vielä toistaiseksi tulevaisuuteen niiden tarkempi päivämäärä. Luulen että "normaalit" ihmiset pitää ensin kutsua :D.