Kesän ja syksyn aikana on tietysti tapahtunut kaikenlaista.

Alkukesästä oltiin poikain kanssa Vesikoirat ry:n pk-leirillä Jyväskylän suunnalla, hakuryhmässä tietysti. Charo oli hieno hakukoira ja oli kyllä Rufuskin. Minä pelkäsin koko leirin ajan Charolta sitä efektiä, mikä TKK:n treeneissä ja välillä muutenkin on haitannut toimintaa, mutta edes majoittuminen viikonlopuksi muutaman kymmenen vieraan koiran kanssa samaan taloon, suuren suuren (se oli oikeasti suuren suuri) saksanpaimenkoirauroksen "tontille" joutuminen hakuradalla, eikä jatkuva odottelu joko autossa tai huoneessa näyttänyt liiemmin haittaavan. Ainoastaan ensimmäisen aamun esineruutu ei mennyt Charolta tyypillisen innokkaasti, mutta onnistui kuitenkin. Iltapäivän tottissessio taas sujui hienosti (häiriöt kyllä olivatkin minimissään, kun jääkiekkokaukalossa yksi koira kerrallaan harjoiteltiin :D). Ja itseasiassa viimeisenä päivänä haussa Charo suoriutui jopa osaamistasoonsa (tai ainakin oletettuun koulutustasoonsa) nähden loistavasti, se jopa haukkui maalimiehet, vaikka koitin joka välissä selitellä "ei se oikein kyllä mitään osaa eikä se varmaan mitään nyt edes tee, mahtaako syödä näitä lihapulliakaan..." Rufus (silloin 10kk) ei osannut haukkua maalimiehellä, eikä irrota ilman apuja (joko haju maalimiehestä tai kutsu), mutta oli hirmu reipas ja taitava ja innokas pikkuhakukoira muuten. Leiri oli kiva, ja toivottavasti saadaan sellainen kasaan tulevaisuudessakin.

Vaikka leiriltä kotiuduttiin treeni-intoa ja luottamusta täynnä, jäi treenaus kuitenkin kesäksi paitsioon. Nyt syksymmällä on taas päästy ruotuun, ja aloitettu vesikoiraporukassa sekä hakuilu että tokoilu. Haussa Rufuksen kanssa harjoitellaan nyt rauhoittumista ja perusasioita, Charon kanssa jatketaan kuten ennenkin ilmaisua harjoitellen ja pikku hiljaa tehtäviä vaikeuttaen. Rufuksella välillä vauhtia ja tohinaa on niin paljon, ettei kukaan asianosainen koira mukaan lukien meinaa pysyä mukana, joten keskittymisharjoitukset ja suoraviivaiset (kunnolla suunnitellut) tehtävät ovat ihan paikallaan. Ja yllättäen ainakin viime kerralla Rufus vastasikin ihan hyvin keskilinjalla rauhoittumiseen. Läksynä tälle syksylle onkin harjoitusten miettiminen vähän paremmin etukäteen ja niiden tekeminen tarkoituksenmukaisemmiksi pk-hakua ajatellen. Ettei vaan suihkittaisi metsässä miten sattuu... Tokossa Rufus on hieno, se on loputtoman innokas leikkijä ja ahne kuin pikkusika, ja lisäksi se on paljon Charoa helpommin hallittavissa häiriössä, kun vain jaksan itse toimia nopeasti ja pitää koiran kiireisenä, sekä keskittyä siihen rauhoittumiseen. Turhautuneena tai pelästyneenä Rufus on todella rasittava räkyttäjä. Se on pieni teräväpäinen supertaskuraketti, joka helposti sinkoilisi täyttä vauhtia ja voimakkaita äänimerkkejä päästellen kaikkiin mahdollisiin suuntiin, mutta se myös kääntyy vaikka kesken ilmalennon kutsusta ja keskittyy loistavasti, jos vain tietää mitä siltä odotetaan. Se osaa esimerkiksi seurata minusta ikäänsä nähden pitkiä pätkiä tiiviissä kontaktissa. Toki paikka ei ole paras mahdollinen, osittain koiran pienestä koosta johtuen (on vaikeaa tapittaa ihmistä silmiin jos omat silmät on niin lähellä maata), joten oikeaa seuraamispaikkaa pitääkin treenata lisää. Jos sen jättää paikoilleen istumaan, se ei lähde siitä vaikka ihana tyttökoira tulisi haastamaan leikkiin, eikä se vapautuksenkaan jälkeen karkaa sen tyttökoiran perään, vaan syöksyy kaikella voimallaan palkkaleluun kiinni. Tähän on varmasti auttanut se, että Rufuksen kanssa on pienestä asti tehty sellaisia harjoituksia, että se saa lähteä paikoillaan olosta esimerkiksi piilotettua lelua etsimään vasta luvan kanssa, ja lähes aina Charo vapautetaan vierestä ensin.

Charo on muutaman kerran yllättänyt minut tokossa, koska lähtöoletuksena mulla on edelleen, että se ei tee mitään ainakaan pakottamatta, kun on koirakaverit lähellä. Eikä se aina teekään, mutta välillä (jos ollaan tarpeeksi kaukana...) sekin väläyttelee osaamistaan, leikkii ja syö makupalat ja on ilmeisen innoissaan. Me käytetään nyt sitten ryhmätokoilut tämän perusasian harjoittelemiseen, ja kotona treenaillaan liikkeitä. Noutoon haen intoa nyt niin, että palkkana on jotain superherkkua, matka on lyhyt ja innosta/turhautan Charoa kovasti ennen kuin päästän sen hakemaan kapulan. On tuntunut toimivan ihan hyvin. Aikaisemmat kapulan vetoharjoitukset näkyvät edelleen niin, ettei kapulan pureskelua ole ollut.

Kotioloissa murheena on toisille koirille räyhäys ja autossa huutaminen. Sekä lievä epäjärjestys uloslähdettäessä: koirien pitäisi odottaa olohuoneen kynnyksen takana, mikä vielä onnistuukin ihan hyvin muutamalla käskyllä, mutta Rufuksen ääniefektit eivät ota loppuakseen. Charo odottaa ihan nätisti ja hiljaa olohuoneen pöydän alla :). Jos ulkona on molemmat koirat mukana, on meteli aika kovaa myös ohitustilanteissa. Turhauttavasti Charo on ihan hiljaa, jos matkassa ollaan kahdestaan... Autossa huuto yltyy, kun käännytään isolta tieltä pienemmälle, paitsi silloin kun Rufuksella on taju pois muutaman tunnin riehumisen jäljiltä. Näihin nyt koitetaan löytää ratkaisuja korostamalla sitä rauhallisuutta arkielämässä samoin kuin noissa harrastuksissakin. Jospa Rufus tajuaisi, että maalimiehille saa haukkua, muuten on parasta olla hiljaa :)... Toiveajattelua ehkä.