No niin, nyt on päästy tänne "saaristoon", asettautumaan uuteen kotiin. Mukavalta tuntuu, ja koiristakin huomasi itseasiassa melkeinpä heti muuton jälkeisenä päivänä, että tunnelma on rentoutuneempi. Ilmeisesti tuo lisätila sitä tekee, vaikka ei nuo tokikaan vastakkaisissa nurkissa hiippaile nytkään (ja muuttolaatikoita yms. on edelleen paljon). Mutta siinä missä Varissuolla pari viikkoa sitten Rufus ehti lenkillä pienen välien selvittelyn seurauksena jo saada pienen reiän selkänahkaansa Charon kulmahampaasta, täällä koirat leikkii paljon ja pitkään keskenään. Siitä on pitkä aika kun ne viimeksi on näin nätisti painineet.

Rufuksen kanssa alkoi Paula Speerin tokokurssi, alkeisryhmä, jossa ekana kertana ohjelmassa oli seuraamisen harjoittelua (Rufuksella ok, mutta vähän vinossa takapää ulkona), paikallaan istumista, jossa häiriönä ohjaajan liike, istu-käskyn toistelu ja makupalat maassa, vapautus aina niin että ohjaaja tulee viereen ja antaa namin,  sekä kosketusalustan alkeita.

Tuosta istumisesta ja käskyn toistamisesta oppimisen testaamiseksi tulikin mieleeni yksi hauska juttu. Paula Speer on koiranomien kouluttaja, ja Janita Leinonen koiranomi-toiminnan alku ja juuri. Huvittavaa mielestäni on, että aika tarkalleen viisi vuotta sitten, kun olin Charon kanssa Janita Leinosen pentukurssilla, istumista opeteltiin yhdellä tunnilla pentujen kanssa juuri nami nenän edessä istu-istu-hyvä-istu-hyvä-tyylillä :). Ja silloin ihmettelin miksi käskyä toistellaan, kun minun pennulle se istu-sanan toistelu aiheuttaa asennon vaihdon makuulle... Että eikö se silloin ole enemmänkin häiriötä kuin apu... :D [Meidän olisikin pitänyt vähän korkeamman tason naksutinkurssilla olla, kun istuminenkin jo osattiin ;).]

Tulikin muuten Charolle sen pentukurssin ansiosta opeteltua asennon vaihdot aika tarkasti, ja myös nuo käskysanojen toistamiset, hihnasta vetämiset, makupalojen heittelemiset yms. häiriönä hyödyntäen. Rufuksen kanssa käskysanojen toistot on jääneet melkeinpä kokonaan tekemättä, mutta nopeasti se hoksasi homman tällä kurssilla. Joka muuten on alisuoriutumisen hengessä elämäni ensimmäinen tokokurssi :D (Sanna Kittamaan kurssi poislukien, jolla parilla kerralla opittiin perusasentoon tulo, seuraaminen, liikkeestä maahanmeno JA paikkamakuu!).

Hauskaa oli nähdä Rufuksesta tuolla tokossakin välillä pilkahtava zen-tyyneys. Sillä on niin viisas katse, kun se vähän yrittää. Joku joka Rufuksen on nähnyt elävänä, tietää että se saattaa olla aika hmmm... miten sen sanoisi nätisti, äänekäs ja kiihtynyt. Ja se juuri olikin yksi asia, mihin tuolta kurssilta haluaisin apua, että miten hallita sitä viretilaa, kun se on tuntunut niin vaikealta tähän asti. Sitä äänekkyyttä ja kiihtymistä oli  enemmistö ajasta myös tuolla hallilla (kaikki muut ryhmäläiset käyttäytyi paljon paremmin, anteeksi aiheuttamamme häiriö), mutta sitten kun tuli joku tarpeeksi mielenkiintoinen käsky, kaikki sähläys unohtui ja Rufus ei tehnyt muuta kuin tuijotti minua vapautusta odottaen - ei silmää räpäyttämättä, vaan nimenomaan rentona ja tyytyväisen näköisenä silmiä sopivan harvakseltaan räpytellen. Ei vinkumista eikä mitään haukuttolua tai nuolemista, vaan rauhaa, ja se muutos rauhattomasta sähellyksestä on ihan salamannopea, naps vaan, ja se vaihtuu tietysti myös toiseen suuntaan samalla tavalla, jopa sama liike voi yhden kerran mennä täydellisesti, ja sitten revetä haukkumiseen. Vai olisiko syynä ollut se, että motivaatiopatukka unohtui autoon, joten kaikki palkat tuli makupaloina (ja varmaan vatsa alkoi jo painaa, kun oli paketillisen nakkeja imuroinut naamaan).

Sitä samaa rentoa tyytyväisyyttä on yllättäen näkyvillä täällä "maalla" myös kun Rufuksen laskee pihalle jonakin rauhallisena hetkenä. Aluksi olin ihan varma, että se ei liiku mihinkään ovelta, jos ei ole ainakin Charo mukana, mutta välillä se jolkottelee pihalla ihan ypöyksin levollisella dam-di-dam-dam-ilmeellä bisneksiään hoidellen. Sitä on hauska katsella ikkunasta, kun odotin tosiaan että se partioisi pihalla huolestuneena. Ehkä tämä muutto ja tokokurssi osuivat sopivasti yksiin, tai sitten Rufuksesta vaan on tulossa vanha (neljä vuotta ensi kesänä). Toivottavasti tämä tyyneyden löytyminen nyt säilyy.

Nyt on sitten tehty kotiläksyjä urakalla, paikallaan makuuta ja istumista. Charo on ollut mukana ja hyvin se menee. Huomaan, että koirien toimintaa rauhoittaa älyttömästi se, että vaikka kädessä on palanen herkullista takuumureaa saunapalvia, en anna niiden ottaa sitä vaikka se olisi ihan nenän edessä. Jos ne yrittää ottaa sitä omia aikojaan tai työntävät kuonoa lähemmäs, vedän käden pois tai suljen nyrkin, odotan pari sekuntia ja sitten siirrän taas käden lähemmäs. Vasta hyvä-sanalla saa makupalan. Palkkaan myös tosi epäsäännöllisesti, välillä heti oikeasta liikkeestä, välillä pitkän paikkamakuun jälkeen, välillä ohimennessäni, välillä vain toisen. Koitin kuitenkin tehdä niin kuin kurssilla neuvottiin, että ennen vapauttamista maassa oleville makupaloille, menin koiran viereen ja palkkasin siinä. Kuitenkin koko tämä juttu tuntui pitävän nämä aika rauhallisina, vaikka alkuun meinasi mennä sormet kun se makupala houkutti niin paljon.  Ne joutuvat paitsi kuuntelemaan käskyjä ja hillitsemään itseään että pysyvät paikallaan, hillitsemään itseään vielä siinäkin vaiheessa, kun makupala on jo ihan nenän edessä. Näyttää toimivan meillä.